EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka etenee pienin, mutta varmoin askelin

Kirjoittaja:

Taina Vallander

johtaja, yhteiskuntavaikuttaminen, strategia ja kehittäminen

Profiili

Takavuosina eli lentävä lause, että Euroopan unionin jäsenmaat eivät ole yksimielisiä mistään muusta kuin rajaturvallisuudesta, eivätkä senkään osalta asioissa, jotka liittyvät maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan. Se tarkoitti, että EU:n kehittämisessä ei löytynyt yhteistä suuntaa oikein missään teemoissa. Kansalliset intressit söivät yhteisen kehittämisen aamupalaksi. Kaikkein verisintä kiistely oli juuri maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa.

Ajat ovat muuttuneet. EU-maat nimittäin pääsivät viime viikolla sopuun osasta yhtenäisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan ydinkysymyksiä. Toki Puola ja Unkari vastustivat, kuten niiden tapana on. Neuvottelutulos on yksi Ruotsin päättyvän puheenjohtajakauden tärkeistä voitoista ja sulka komissaari Ylva Johanssonin hattuun. Parlamentin raportoijana toimiva Tomas Tobé on ruotsalainen hänkin.

Sopu on vasta alustava, mutta pitkällisen työn tulos. Keskustelut käynnistyivät 2015 ja vireille uudistus tuli 2020. Seuraavaksi asia etenee EU-parlamenttiin. Lopullinen lainsäädäntö edellyttää jäsenmaiden ja parlamentin yhteistä kantaa. Ei siis vielä mikään jättiloikka yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan tiellä, mutta selkeä siirtymä eteenpäin. Valmista pitäisi tulla ennen kesäkuussa 2024 pidettäviä EU-vaaleja.

Mistä sovittiin?

Turvapaikanhakijoista valtaosa saapuu ensin EU:n rajavaltioihin. Suomi on kiistatta rajavaltio, mutta toistaiseksi meille saapuva turvapaikanhakijoiden määrä on ollut piskuinen verrattuna esimerkiksi Välimeren maihin vuosittain saapuviin turvapaikanhakijoihin.

Niin sanottu Dublinin prosessi säilyy. Se tarkoittaa, että turvapaikkahakemus käsitellään ensisijaisesti maassa, johon henkilö ensimmäisenä saapuu tai jossa hän on ensin hakenut turvapaikkaa. Jatkossa unionin jäsenmaille muodostuisi kuitenkin velvollisuus jakaa keskenään vastuuta turvapaikkahakemusten käsittelyprosessista.

Jokaisella maalla olisi oma siirtoluku, joka olisi Suomelle 436 henkilöä. Suomi sitoutuisi siis ottamaan käsiteltäväkseen siirtoluvun mukaisen määrän turvapaikkahakemuksia, vaikka ei olisi ensisijainen saapumismaa. Kieltäytyminen velvoittaisi rahalliseen tukeen maalle, johon turvapaikkahakemusten paine kulloinkin kohdistuu. Vastuunjako koskee kaikkia jäsenmaita. Jos turvapaikkahakemusten määrä Suomessa lisääntyisi merkittävästi, muille jäsenmaille muodostuisi velvollisuus ottaa hakemuksia käsiteltäväksi oman siirtolukunsa mukaisesti.

Käsittelyn määräajoista päästiin sopuun. Nykyisen turvapaikkahakemusten käsittelyprosessin rinnalle tulisi jäsenmaita velvoittava rajamenettely, joka tukisi turvapaikkahakemusten ripeää käsittelyä 12 viikon määräajassa. Nopeampitempoinen rajamenettely olisi uusi käytäntö Suomessa. Sitä on aiemmin hyödynnetty erityisesti maissa, joissa turvapaikanhakijoiden määrä on suuri. Rajamenettely kohdistuisi jatkossakin henkilöön, jonka katsotaan vaarantavan turvallisuutta, joka erehdyttää viranomaisia tilanteestaan tai joka saapuu turvalliseksi katsotusta maasta. Rajamenettelyä on kritisoitu turvapaikanhakijan oikeusturvan kannalta ongelmalliseksi. Se voisi koskea myös alaikäisiä hakijoita, mihin on kohdistunut erityisen suurta kritiikkiä ihmisoikeustoimijoiden toimesta.

Ikääntyvä Eurooppa tarvitsee tekijöitä

Keskustelussa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan suuntaviivoista on siis saavutettu ensimmäinen etappi. Vaikka sopu on tuore, EU on henkisesti vielä kiinni vuoden 2015 ajattelussa – motiivina turvapaikatta jääneiden nopea ja sujuva palautus lähtömaahan. Lähtötelineissä on vielä se osa kokonaisuutta, jossa parannetaan Euroopan edellytyksiä toimia laillisen ja eettisen maahanmuuton kohteena ja kansainvälisen rekrytoinnin aktiivisena toteuttajana. Esimerkiksi oleskelulupaprosessien yhtenäistäminen ja käsittelyaikojen lyhentäminen siirtyy ratkottavaksi tulevaisuudessa.

Euroopan väestö ikääntyy nopeasti ja toistaiseksi eurooppalaiset maat kilpailevat osaajista keskenään. Suomi on jäsenmaiden ikäpresidenttien kärjessä.

Lähtötelineissä on myös säällisten työehtojen ja elämisen edellytysten varmistaminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta kolmansista maista saapuville, jotka ovat usein vaarassa päätyä työperäisen hyväksikäytön kohteeksi ja osaksi harmaata taloutta.

Monissa EU-maissa on laillistettu pitkään paperittomina maassa eläneiden henkilöiden oleskelu. Monet maista ovat nimittäin täysin riippuvaisia turvapaikanhakijoiden, turvapaikan saaneiden ja laittomasti maahan saapuneiden ja/tai oleskelevien henkilöiden työpanoksesta. Esimerkiksi Välimeren maiden maataloussektori ei toimisi päivääkään ilman heitä. Työn hedelmiä maistellaan talvella Suomessakin. Pakolaisina Eurooppaan saapuvien ihmisten aseman parantamisessa on paljon tekemistä ennen kuin säällisen elämän ja työelämän edellytykset maahan saapumisen jälkeen täyttyvät. Asia jäänee odottamaan tulevan komission työohjelmaa.

Taina Vallander
Kirjoittaja on STTK:n johtaja

Ajankohtaista

12.4.2024

Ammattiliitto Jytyn mielestä lakiesitys paikallisesta sopimisesta voi johtaa työsuhteen ehtojen polkumyyntiin

Lue
12.4.2024

SuPerin Paavola: Varhaiskasvatuksen työskentelyolot saatava kuntoon

Lue
12.4.2024

Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla

Lue
12.4.2024

Tehy: Lakiesitys paikallisesta sopimisesta johtaisi umpikujaan työpaikoilla

Lue
12.4.2024

Aikuiskoulutustuen korvaamista pohtineen työryhmän loppuraportti on pettymys

Lue
12.4.2024

Lausunto TE-palvelut 2024 -asetuskokonaisuudesta

Lue
12.4.2024

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää toimeentuloa jopa 70 prosenttia – STTK laski vaikutukset esimerkkihenkilöille 

Lue
11.4.2024

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia  

Lue