Olemme koonneet tietoa Tilastokeskuksen ja Kelan tilastoista ja tuottaneet niiden pohjalta infografiikkaa, jonka avulla voit verrata muutoksia suomalaisten työelämässä, työllisyydessä, koulutuksessa, maan sisäisessä muutossa ja maahanmuutossa sekä perhevapaissa. Tilastot ovat kunkin osion yhteydessä ja infografiikasta voi ladata itselleen esimerkiksi PowerPoint -kalvon.
Päivitämme tietoja noin vuoden välein
Otamme vastuun mahdollisista virheistä, ja voit olla meihin yhteydessä niiden tai muun asian osalta: jaakko.haikonen@sttk.fi
Visualisoinnit vaativat toimiakseen modernin selaimen, kuten esim.
Chrome,
Firefox,
Edge tai
Safari.
Työllisyys
Vuosien 1990–2017 välisenä aikana näkyvät selvästi ensin 1990-luvun lama ja sen jälkeen parantunut työllisyys sekä uudelleen finanssikriisin jälkeen hieman pienempi työllisyyden lasku.
Työllisyysasteen kehitystä voit verrata naisten ja miesten kesken, sekä eri maakuntien välillä. Esimerkiksi siinä missä vuonna 1990 Uudenmaan työllisyys oli suunnilleen samalla tasolla Ahvenanmaan kanssa, on se vuonna 2017 jäänyt siitä selvästi jälkeen.
Työllisten määrää vertailemalla voi huomata Uudenmaan hieman lisänneen eroa useimpiin muihin maakuntiin nähden.
Työllisyyden kehitystä voit katsoa kartan, työllisyysasteen tai työllisten määrän kautta. Vuosilukua voi liikuttaa pystyakselilla tai laittaa sen liikkumaan nuolta painamalla. Kunkin maakunnan lukuja voi tarkastella siirtämällä hiiren maakunnan päälle