STTK: Samapalkkaisuus­ohjelman jatkaminen on tärkeää, myös liittojen yhteistyötä tasa-arvon edistämiseksi tarvitaan 

Lisätietoja:

Ville Kirvesniemi

juristi, työlainsäädäntö

Profiili

Palkkatasa-arvon saavuttaminen edellyttää Suomessa vielä paljon työtä. STTK on kuitenkin tyytyväinen siihen, että samapalkkaisuusohjelma saa jatkoa vuosille 2024–2027.

Ohjelman puitteissa palkkatasa-arvoa yritetään edistää muun muassa parantamalla palkkatietämystä sekä tukemalla työpaikkoja tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten laatimisessa.
─ Työehtosopimusosapuolten yhteistyö on keskeisessä roolissa palkkatasa-arvon edistämisessä. Samapalkkaisuusohjelma osaltaan kannustaa toimiin palkkaerojen umpeen kuromiseksi. Palkkausjärjestelmien kehittämisen lisäksi työehtosopimusosapuolten pitäisi arvioida myös esimerkiksi perhevapaisiin liittyviä palkkamääräyksiä ja muita työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviä sopimusehtoja tasa-arvonäkökulmasta, STTK:n juristi Ville Kirvesniemi painottaa.

Koska Orpon hallituksen panos tasa-arvoasioihin on ensimmäisen vuoden aikana osoittautunut vaatimattomaksi, STTK toivoo, että samapalkkaisuusohjelmaa kehitettäisiin kunnianhimoisesti. Työssä on otettava huomioon aiempien ohjelmakausien selvitykset.
─ Sukupuolten välinen palkkaero EU:ssa on keskimäärin 12,7 prosenttia (vuonna 2021). Suomessa tähän on vielä matkaa eikä se ole kunniaksi tasa-arvomainetta kantavalle Suomelle, Ville Kirvesniemi sanoo.

Lisätietoja STTK:ssa: Ville Kirvesniemi, puhelin 040 681 8312.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue