kansainvälinen rekrytointi

Suomessa väestö ikääntyy ja työikäinen väestö supistuu nopeasti. Laaja työvoimapula on kasvun este useilla toimialoilla ja koskee myös muita kuin korkeakoulutusta edellyttäviä tehtäviä. Suomen on oltava houkutteleva kansainvälisen rekrytoinnin kohdemaa myös toimihenkilö- ja työntekijäammateissa työskenteleville.

Työperäistä maahanmuuttoa Suomeen pyritään lisäämään vähintään 50 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. STTK pitää tavoitetta oikeansuuntaisena.

On varmistettava, että työntekijöiden rekrytointi on eettistä ja työperäistä hyväksikäyttöä ennaltaehkäistään esimerkiksi ennakkotarkastuksin ja jälkivalvonnalla. Myös Suomeen saapuvien henkilöiden riittävä suomalaisen työelämän pelisääntöjen tuntemus sekä kielitaito ovat tärkeitä varmistaa.

STTK on esittänyt työperäisesti maahan saapuville henkilöille omaa kotouttamiskoulutuksen väylää.

Blogi

Työperäiseen maahanmuuttoon tyly käänne supistuvan työvoiman Suomessa

Taina Vallander | 16.8.2024

Kolme kuukautta on lyhyt aika uuden työpaikan löytymiseen kenelle tahansa työttömälle, mutta muutos lisää erityisesti ulkomaalaistaustaisen työntekijän työelämän... Lue lisää

Lausunto

Erityisosaajadirektiivin täytäntöönpano

Taina Vallander | 13.9.2023

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle MääritelmätErityisosaajadirektiivin tavoitteena on luoda Euroopan unionin alueelle yhtenäinen järjestelmä, joka houkuttelee korkeaa osaamista... Lue lisää

Blogi

Työelämän syrjimättömyyteen löytyy keinoja, jos on tahtoa

Taina Vallander | 11.8.2023

Sanotaan, että yhdenvertaisuus ei ole keneltäkään pois, vaan se tukee kaikkien hyvinvointia. Silti yhdenvertaisuuden vahvistaminen jää yhteiskunnassa ja... Lue lisää

Blogi

EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka etenee pienin, mutta varmoin askelin

Taina Vallander | 12.6.2023

Takavuosina eli lentävä lause, että Euroopan unionin jäsenmaat eivät ole yksimielisiä mistään muusta kuin rajaturvallisuudesta, eivätkä senkään osalta... Lue lisää

Uutinen

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Taina Vallander | 8.6.2023

STTK haluaa keskustelevana keskusjärjestönä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, jota puoluekokouksissa käydään. Puolueet, kuten ammattiyhdistysliikekin, ovat keskeinen osa demokratiaa. Tarvitsemme... Lue lisää

Blogi

Ei joukkopakoa Suomesta

Marja-Liisa Rajakangas | 5.6.2023

Yle uutisoi tänään, että Suomeen on muuttanut ennätysmäärä ulkomaalaisia ihmisiä ja valtaosa heistä on heti työelämässä tai opinnoissa... Lue lisää