STTK esitti jo vuonna 2018 laajaa maahanmuuton ohjelmaa osaksi seuraavan hallituksen ohjelmaa. Tavoite osui maaliin, sillä kuluvalla hallituskaudella laaditussa työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton tiekartassa asetettiin ensimmäinen numeerinen tavoite maahanmuuton lisäämiseksi.
Tiekartan tueksi on jo tehty monia toimia. Esimerkiksi erityisosaajien ja kasvuyrittäjien sekä heidän perheenjäsentensä pikakaista käynnistyi tänä vuonna ja laajenee koskemaan myös tutkijoita ja opiskelijoita. Kevään 2023 eduskuntavaalien lähestyessä voidaan kuitenkin todeta, että työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton edistämiseksi tarvitaan aktiivista työtä myös seuraavalla hallituskaudella. Maali on jatkuvassa liikkeessä, eikä sitä saavuteta sirpaleisilla uudistuksilla. Seuraavan hallituksen on perusteltua tarkastella, miten maahanmuuttoa säätelevä lainsäädäntö – erityisesti ulkomaalaislaki - vastaa tehtyjen osauudistusten jälkeen tiekartan tavoitteita ja tarpeita.Suomi on ikääntyvä maa. Vastaavassa tilanteessa ovat kaikki Euroopan unionin maat ja valtaosa muistakin teollistuneista länsimaista. Syntyvyys on Suomessa erityisen vähäistä ja työikäinen väestömme supistuu. Väestökehityksen seuraukset heijastuvat yhteiskunnassa laajalle, myös esimerkiksi eläkejärjestelmän kestävyyteen. Osaajapula on jo nyt laajasti tunnistettu kasvun este. Vähemmän käymme keskustelua siitä, mitä tarkoitamme osaajalla ja millä aloilla varsinaisesti työvoimapulaa esiintyy.
Nykyisen hallituksen tiekartan tavoite on tuplata työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto nykytasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa 50 000 työllistyvän maahanmuuttajan kokonaislisäystä. Vuoden 2030 jälkeen lisäyksen tulisi olla vuositasolla 10 000 henkilöä. On myös esitetty arvioita, että maahanmuuttajien määrän tulisi olla 35 000 henkilöä vuodessa. Todellinen tarve lienee jossakin näiden lukujen välimaastossa.
Tulijoiden määrää tärkeämpää on pohtia, miten suomalainen yhteiskunta ja työelämä heitä kohtelee. Tulevatko he yhdenvertaisiksi suomalaisilla työmarkkinoilla, vai väliaikaiseksi, mahdollisesti edullisemmaksi työvoimareserviksi? Jälkimmäinen vaihtoehto, jossa tulijat työskentelevät täällä hetken ja lähtevät syystä tai toisesta nopeasti pois, on yhteiskunnallisesti kallis ja epäonnistunut ratkaisu. Se ei ratkaise väestökehityksemme aiheuttamaa laajaa pitkän aikavälin haastetta.
Tulijoiden määrää tärkeämpää on pohtia, miten suomalainen yhteiskunta ja työelämä heitä kohtelee.
Vaikka nykyhallitus on tehnyt toimia kiitettävän rivakasti, ne eivät vielä riitä. Suomeen suuntautuva työ- tai osaamisperusteinen maahanmuutto on edelleen vaatimatonta. Vähäisistä määristä riippumatta – tai ehkä juuri siksi – emme ole onnistuneet luomaan tasalaatuista ja kaikkia työntekijä- ja opiskelijaryhmiä yhdenvertaisesti kohtelevaa palvelupolkua esimerkiksi oleskelulupa-, kotoutumis tai asettumispalveluissa. Lakimuutoksia on myös kuluvalla hallituskaudella tehty osaoptimoiden. Erikoisosaajien, kasvuyrittäjien, tutkijoiden ja korkeakouluopiskelijoiden sekä heidän perheenjäsentensä oleskelulupahakemuksia varten on luotu D-viisumi, jolla pyritään nopeuttamaan lupaprosessia heidän kohdallaan.
Sinänsä hyvä ja kannatettava erikoisosaajien pikakaista tuottaa lupaprosessin sisälle kahden kerroksen – tai ainakin kahden jonon väkeä. Toisten lupaprosessi on ohi kahdessa viikossa, ja myös perheenjäsenten oleskeluluvat hoituvat kuntoon nopeasti. Toisten prosessi taas voi viedä kuukausia. Pikakaista loi oleskelulupajärjestelmään sisään hierarkian, joka ei ole esimerkiksi ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työntekijöiden tai ammatilliseen koulutukseen pyrkivien opiskelijoiden kannalta yhdenvertainen. Tämä ei ole järkevää, koska Suomi tarvitsee tulevaisuudessa myös ammatillisia osaajia.
Sinänsä hyvä ja kannatettava erikoisosaajien pikakaista tuottaa lupaprosessin sisälle kahden kerroksen – tai ainakin kahden jonon väkeä.
Toinen asia, joka jarruttaa tulijoiden jäämistä Suomeen, on perheenyhdistämisen tuloraja. Perheen maahantulo mahdollistuu vain, jos nelihenkisen perheen elättäjän kuukausitulot ovat yli 2 600 euron kuukaudessa. Sen saavuttaminen on monissa keskituloisissakin ammateissa vaikeaa.
Hankaloittamalla keski- ja pienituloisten perheenyhdistämistä luomme kuvaa, jossa perheen tuominen Suomeen ja juurtuminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa tai työmarkkinoita ei ole tarpeen tai toivottavaa. Jos vain varakkailla maahanmuuttajilla on Suomessa oikeus perheeseen, suljemme työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton piiristä pois monia ammattiryhmiä, joita työmarkkinat tarvitsevat.
Seuraavalla hallituskaudella ulkomaalaislain kokonaisuudistuksella on tavoiteltava kokonaisvaltaista, reilua maahanmuuttopolitiikkaa. Se edellyttää, että lainsäädäntö on johdonmukaista ja huomioi nykyistä paremmin maahantuloprosessin osana työperäisen hyväksikäytön ja syrjinnän ennaltaehkäisyn sekä harmaan talouden torjunnan. Ulkomaalaisella työntekijällä on alasta ja koulutustasosta riippumatta riski tulla syrjityksi työmarkkinoilla. Haavoittuvuutta luo kielitaidon puute ja vähäinen suomalaisen yhteiskunnan tuntemus. Hyväksikäyttö käynnistyy usein jo lähtömaassa, mikä ei vähennä vastaanottavan tahon vastuuta.
Taina Vallander
Kirjoittaja on STTK:n yhteiskuntavaikuttamisesta vastaava johtaja