Liiton jäsenyydellä on väliä – Suomessa ja Mosambikissa

Kirjoittaja:

Juska Kivioja

järjestöpäällikkö

Profiili

Työelämän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Meillä on kansainvälisiä sopimuksia, kansallisia lakeja, työehtosopimuksia sekä paikallisia sopimuksia, joissa sovitaan työn tekimisen ehdot. Työntekijät ovat itse parhaita edistämään omia etujaan – siksi työntekijöiden täytyy olla mukana sopimassa edellä mainitut sopimukset, joissa työsuhteen ehdoista päätetään.

Ammattiliittojen ensisijainen keino jäsenten tukemiseen omalla työpaikalla on koulutus. Liitot kouluttavat jäseniä ja aktiiveja valvomaan etujaan ja neuvottelemaan työnantajan kanssa. Suurimmat ammattiliitot kouluttavat vuosittain tuhansia jäseniä ja pienemmät sataja tai kymmeniä.

Työelämän oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

SASK on suomalaisten ammattiliitojen järjestö, joka edistää työelämän oikeusien vahvistumista kehittyvissä maissa. Suomalaiset ammattiliitot tukevat kehittyvien maiden liittoja SASK:n järjestämien hankkeiden avulla. Merkittävä osa hanketoiminnasta on ammattiliittojen jäsenten kouluttaminen.

SASK on teettänyt tutkimuksen, jossa selvitettiin, mitä vaikutusta liiton koulutuksella on työolojen kehittymiseen Mosambikissa. Tutkimuksen mukaan koulutusta saaneiden luottamusmiesten työpaikoilla kasvatettiin työntekijöiden tuntimäärää, ansiotaso nousi ja liitot saivat lisää jäseniä. On huikeaa, että suomalaiset ammattiliitot ovat todistettavasti parantaneet mosambikilaisten työoloja tukemalla liittojen aktiivien koulutusta. Näin siis Itä-Afrikkalaisessa valtiossa, joka kuuluu maailman köyhimpiin. Kehitysyhteistyöllä on vaikutusta, kun se tehdään pitkäjänteisesti ja kunnioittaen ammattiliittokumppanien osaamista.

Jäin pohtimaan, olisiko tulos samankaltainen, jos tekisimme tutkimuksen Suomessa. Työntekijät ovat itse parhaita etujensa ajajia niin Mosambikissa kuin Suomessakin.  On tärkeää huolehtia, että luottamusmiehet saavat koulutusta ja voivat neuvotella työehdoista myös jatkossa. Sen ehtona on, että meillä on jäseniä ammattiliitoissa Suomessa ja Mosambikissa.

Juska Kivioja
Kirjoittaja on STTK:n järjestöpäällikkö ja SASK:n 1. varapuheenjohtaja SASK

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue