Euroalueen talouskoordinaatio tiivistyi talouskriisin myötä ja tiivistämistä halutaan jatkaa. Viime kesänä julkaistu viiden EU-johtajan laatima ohjelma sisälsi kunnianhimoisen suunnitelman talous- ja rahaliiton viimeistelemiseksi. Ohjelman visiossa euroalue siirtyy hajautetun talouspolitiikan ja koordinaation mallista keskitettyyn talouspolitiikkaan, jonka ytimessä ovat yhteiset talous- ja rahapoliittiset instituutiot. Sisämarkkinoita vahvistetaan. Samoin vahvistuu työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu, tosin kansallisia palkanmuodostusneuvotteluja käydään kilpailukykyviranomaisten ohjeistamana.
Suunnitelmissa on mukana myös talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen. Euroalueen sosiaaliturvaa harmonisoitaisiin – ei ehkä lainsäädäntövälinein – mutta talouden ohjausjaksoa muistuttavalla komissio ohjauksella. Ajatus kuulostaa kauniilta ja esitys keräsikin lämpimät aplodit esimerkiksi eurooppalaisen ay-liikkeen taholta. Pohjoismaat jäivät epäluulonsa kanssa yksin.
Viime viikolla Työeläkevakuuttajat Telan EU:ta ja suomalaista työeläkejärjestelmää käsitelleessä seminaarissa puhunut EU-komission kabinettipäällikkö Taneli Lahti totesi Suomen olleen talouskriisin aikana eturintamassa vaatimassa euroalueelle tiiviimpää koordinaatiota ja ennakoivaa talouden ohjausjaksoa. Katseemme oli kuitenkin suunnattu muualle, Etelä-Eurooppaan. Emme nähneet, että ohjaus voisi kohdistua meihin ja voisimme olla myös talouskurin kohteena. Suomihan kuului vauraaseen pohjoiseen.
Nyt muun euroalueen voidaan varovasti todeta selvinneen talouskriisistä, vaikka taloudet ovatkin edelleen velkaisia ja ulkoisia riskejä on paljon. Suomea ja Kreikkaa lukuun ottamatta talous kasvaa kaikissa euromaissa. Me pahnanpohjimmaiset olemme ehkä aavistuksen plussan puolella loppuvuodesta, mutta olemme selvästi jääneet muun euroalueen vauhdista. Suomen ongelmana on myös, että julkinen velkamme suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa ainoana euromaana.
Euroalueen tiivistyminen on Suomelle suurempi kysymys, kuin ehkä pari vuotta sitten arvasimmekaan, sillä monet pelisäännöt ovat nyt muutoksessa. Miten meidän käy, jos epäonnistumme kansallisessa talouspolitiikassa tai emme hyvistä aikeista huolimatta saa taloutta kasvuun? Myös EU:n toimivallan laajentumisen sosiaalipolitiikan alueelle pitäisi olla meille tiukan poliittisen analyysin paikka. Olemme tottuneet siihen, että Eurooppa-tason päätökset ovat kaukana suomalaisten arjesta. Lisäksi olemme tottuneet, että verrokkimaitamme ovat toiset pohjoismaiset hyvinvointivaltiot sekä Saksa. Nyt tiivistyvällä euroalueella kärsimme samankaltaisista rakenteellisista ongelmista kuin Italia, Saksa menee omia menojaan, eikä meidän auta vilkuilla länteen tarkistaaksemme, mitä naapuri tekee.
Taneli Lahden arvion mukaan komissio ei suunnitelmissaan kyseenalaista suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää, eikä esimerkiksi kansallisia eläkejärjestelmiä olla korvaamassa. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että kansallisia järjestelmiä täydennettäisiin ja sosiaalisia eroja tasattaisiin yhteisesti rahoitetulla eurooppalaisella järjestelmällä. Tarkoittaisiko tämä jäsenvaltioiden välisiä tulonsiirtoja, yhteisvastuuta sosiaalisesta kehityksestä, vai avaisivatko EU-tason sosiaaliset oikeudet kenties tietä yhteiselle verotukselle?
Selvää on, että poliittinen tilanne on Euroopassa niin kimurantti, ettei tarvittavaa poliittista tahtoa integraation syventämiseen yhteisessä tahdissa löydy kaikista euromaista. Nyt kuusi unionin perustajavaltiota pohtivat mikä olisi oikea etenemistapa. Yksi vaihtoehto on, että ne maat – mahdollisesti perustajavaltioista koostuva joukko – jotka haluavat edistää talous- ja finanssipolitiikan integraatiota, etenisivät valitsemallaan tiellä. Loput jäisivät odottelemaan, mitä tuleman pitää. Vaikutuksia euroalueen integraatiolla tulee olemaan joka tapauksessa, olimmepa sen ytimessä tai ulkolaidalla.