Tehy: Hyvinvointialueita uhkaa mahalasku ilman lisärahoitusta

Tehy vaatii hyvinvointialueille ripeästi tuntuvaa lisärahoitusta, jotta jättimäisen sote-uudistuksen ensiaskeleet eivät päädy mahalaskuun.

– Uudistus tuli kaikilla mittapuilla todella tarpeeseen ja on istuvan hallituksen merkittävimpiä hankkeita. Hyvinvointialueiden budjetit ovat kuitenkin kaikkialla alijäämäisiä ja rahoitusvaje on merkittävä. Henkilöstöllä on nyt aiheellinen pelko, että hyvinvointialueiden taloutta aletaan sopeuttaa leikkaamalla henkilöstöstä, mikä tulisi merkitsemään lomautuksia, määräaikaisuuksien päättämisiä ja jopa irtisanomisia, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Tilanteen tekee ristiriitaiseksi se, että Suomessa on vasta herätty toden teolla hoitajapulaan ja samanaikaisesti hoitovelka on kasvanut pandemian seurauksena massiiviseksi. 

– Ei hoitovelkaa voi purkaa tai hoitoa turvata ilman rahaa ja hoitohenkilöstöä. Nyt ei pidä kaivaa enää itse maata jalkojen alta vaan hyvinvointialueiden alkutaival pitää kiireesti turvata valtiovallan lisärahoituksella. Pitkän tähtäimen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että toiminta ei romahda jo käynnistysvaiheessa rahapulaan, Rytkönen toteaa. 

Tehyn mukaan sote-uudistus on viemässä kehitystä selkeästi oikeaan suuntaan, mutta vaikutukset näkyvät vasta muutamien vuosien päästä. Oleellista myönteisen kehityksen kannalta on hyvä johtaminen ja henkilöstöpolitiikka, joka pitää hoitajat alalla ja houkuttaa uusia – meiltä ja muualta. Yhtä oleellista on palveluiden jatkuva kehittäminen ja integraation varmistaminen, työnjaon uudistaminen sekä digitalisaation ja terveysteknologian yhä tehokkaampi hyödyntäminen.

– Sote-kriisistä kuiville pääsy ja sote-palveluiden palauttaminen edes jossain määrin pohjoismaisen hyvinvointivaltion tasolle ei tapahdu hetkessä. Mutta se on mahdollista, jos valtiovalta sitoutuu pitkäjänteiseen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan ja riittävään rahoitukseen. Hoitajat tekevät kyllä oman osansa tällä hienolla alalla, jos päättäjät ja työnantajat lupaavat tehdä osansa, toteaa Rytkönen.

Tehy ja Lääkäriliitto ovat aiemmin vaatineet  terveydenhuollon rahoituksen kasvattamista miljardilla eurolla hyvinvointialueiden sujuvan aloittamisen turvaamiseksi.

Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005

Ajankohtaista

31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue
31.5.2023

Hakusaarto ja keikkailukielto 31.5.–14.6. – ohjeet jäsenille

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko – ohjeita jäsenille

Lue