HE eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamiseksi

STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle

STTK ry kannattaa taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottoa. Taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotolla on monia myönteisiä vaikutuksia. Suomalaisten yritysten kilpailuasema paranee suhteessa ulkomaisiin yrityksiin. Ulkomaiset yritykset joutuvat maksamaan jatkossa verot Suomeen lähettämistään työntekijöistä. Tämä lisää verotuottoja Suomessa ja vahvistaa samalla veropohjaa. Myös harmaan talous ja ulkomaisen työvoiman alipalkkaus vähenevät, koska maksetuista palkoista saadaan verottajan kautta rekisteritietoa ja lähetettyjen työntekijöiden ulkomaisten työnantajien on rekisteröidyttävä Suomeen. Taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto saattaa myös lisätä suomalaista työllisyyttä, mikäli lähetettyjen työntekijöiden määrä vähenee.

Hallituksen esityksessä rajataan lähetettyjen työntekijöiden verovapaus maksimissaan 15 päivän yhtäjaksoiseen tai 45 päivään kalenteri-vuoden aikana. Verottajan hallinnollisen taakan kasvun vuoksi ei liene mahdollista lyhentää verovapaan työskentelyn aikarajoja, vaikka se muuten olisikin tarkoituksenmukaista.

Seppo Nevalainen
STTK ry

Ajankohtaista

1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue
27.6.2025

Toimeentulotuen kokonaisuudistus

Lue