STTK: Työllisyyspalveluiden kehittäminen tärkein investointi tulevaisuuteen

yhteiskunta

Valtiovarainministeriön virkamiesten tänään julkaistussa Työllisyyspaketti-muistiossa esitetään keinoja hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi. Merkittävin osa 60 000 lisätyöllisestä muodostuu ikääntyneistä. Muistiossa keinojen joukossa on esitetty esimerkiksi eläkeputken poistamista.

– Tässä suhdannetilanteessa ei pidä vetää mattoa ikääntyneiden alta. Ikääntyneiden työllistäminen edellyttää merkittäviä panostuksia palveluihin. Työsuhde- ja muutosturvaa pitää parantaa. Subjektiivinen oikeus osa-aikatyöhön auttaisi ikääntyneitä jaksamaan pidempään työelämässä, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà korostaa.

Virkamiehet esittävät työttömyysturvan sitomista työsuhteen pituuteen.

– Jos työttömyysturva sidotaan kiinteämmin työsuhteen kestoon, työsuhdeturvaa on ehdottomasti parannettava. Samalla tulisi helpottaa työssäoloehtoa. Tällöin pätkä- ja osa-aikatyöntekijät pääsisivät helpommin ansiosidonnaisen työttömyysetuuden piiriin.

Lainàn mielestä on myönteistä, että virkamiesten muistiossa ehdotetaan panostuksia työttömien palveluihin ja työkyvyn ylläpitoon.

– Henkilökohtaiset ja räätälöidyt palvelut ovat tutkitusti tehokasta työllisyyspolitiikkaa.

Elvytys parasta työllisyyspolitiikkaa

Tällä hetkellä parasta työllisyyspolitikkaa on huolehtia riittävästä kokonaiskysynnästä. Koronakriisin takia 75 prosentin työllisyysastetavoitteen saavuttaminen on käytännössä mahdotonta tällä hallituskaudella.

– Elvytys on tärkeää myös pysyvästi korkeamman työllisyyden saavuttamiseksi. Työllisyystoimissa on keskityttävä pidemmälle aikavälille, sillä julkisen talouden kestävyyshaasteetkin häämöttävät tulevaisuudessa, eivät lähivuosissa. Muistiossa olisi kannattanut käsitellä kattavammin myös elvytyksen vaikutusta työllisyyteen, Lainà toteaa.

Hallituksen ei tulisi unohtaa työkalupakistaan myöskään vaikeammin mitattavia työllisyystoimia.

– Esimerkiksi kuntakokeilut ja oppivelvollisuuden laajentaminen ovat todennäköisesti tehokkaita työllisyystoimia pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja STTK:ssa: pääekonomisti Patrizio Lainà, puhelin 040 583 4432.

Ajankohtaista

15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue
15.5.2025

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Lue
12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue