Uutishuone

Rajojen asettaminen työn tekemiselle kyseenalaistettava

Kysymys neljän päivän työviikosta tuo mieleeni ajankohdan omassa elämässäni lähes 30 vuotta sitten. Toimin tuolloin työterveyshoitajana kolmena päivänä viikossa. Osa-aikaisuus sopi silloiseen elämänvaiheeseeni erinomaisesti, koska minulla oli kaksi kouluikää lähestyvää lasta ja lisäksi opiskelin terveydenhuollon maisteriksi. Kokonaisuus oli toimiva. Järjestelyt perustuivat omiin valintoihini, mutta myös työnantajani mahdollisuuksiin tarjota minulle räätälöityä työaikaa ja työtehtävää.

Meillä on kaikki mahdollisuudet käsissämme kehittää ja parantaa työtä ja työelämää niin, että se tuottaa laaja-alaisesti arvoa työntekijöille, yrityksille ja koko yhteiskunnalle.

Työelämä on muuttunut paljon tuosta yllä kuvatusta ajasta. Kohtaamme tällä hetkellä ehkä historiamme suurimpia työelämään liittyviä haasteita. Samaan aikaan meillä on kaikki mahdollisuudet käsissämme kehittää ja parantaa työtä ja työelämää niin, että se tuottaa laaja-alaisesti arvoa työntekijöille, yrityksille ja koko yhteiskunnalle.

Perinteisesti olemme asettaneet työlle erilaisia rajoja, esimerkiksi maantieteellisiä, toimialakohtaisia, organisatorisia, ammatillisia ja ajallisia. Työ on vahvasti kytketty rakenteisiin.
Uusi työ näyttää hävittävän näitä perinteitä. Työtä voidaan tehdä periaatteessa missä ja milloin vain. Toki meillä tulee edelleen olemaan töitä, jotka edellyttävät fyysistä läsnäoloa sovittuun aikaan kuten esimerkiksi vuorotyö sairaalaosastolla. Tällaisessa työssä muutos sen sijaan näkyy toimintatavoissa, työtä tehdään fiksummin muun muassa teknologiainnovaatioita hyödyntäen.

Uudet sukupolvet muuttavat työtä

Työ muuttuu teknologiaa hyödyntäen, mutta myös uuden sukupolven myötä. Vuonna 2020 enemmistö työllisistä tulee olemaan 1980- ja 1990-luvuilla syntyneitä. He ovat kasvaneet ympäristössä, joka on korostanut heitä yksilöinä ja kannustanut heitä menestymään. Heidän arvomaailmassaan korostuu ihmiskeskeisyys, eivät perinteiset instituutiot tai hierarkiat. Menestymisen ytimessä on tasapainoinen elämä, joka mahdollistaa hyvinvoinnin ja jopa onnellisuuden. Hyvä elämä katsotaan kokonaisuutena, jossa vapaa-ajalla ja perheellä on suuri merkitys.

Hyvään työsuoritukseen ei riitä vain ammattitaito vaan se edellyttää kaikkien kykyjen peliin laittamista.

Työ näyttää tulevaisuudessa myös henkilökohtaistuvan. Taustalla vaikuttavat rutiinityön automatisointi ja työn tieto- ja palveluvaltaistuminen. Tulokselliset työsuoritukset tulevat yhä enemmän riippumaan työn tekijän henkilökohtaisesta panostuksesta ja siihen liittyvästä motivaatiosta ja sitoutumisesta.

Hyvään työsuoritukseen ei riitä vain ammattitaito vaan se edellyttää kaikkien kykyjen peliin laittamista. Tämä edellyttää työltä yhä enemmän arvopohjaista merkitystä.
Tällä hetkellä meillä on liian suuri joukko ihmisiä vailla työtä. Tämä tilanne on korjattava.

Hyvinvointivaltiomme suurin uhka on polarisoituminen. Työnteon polarisoitumisen poistamiseksi on kaksi äärivaihtoehtoa: jaammeko tasaisesti olemassa olevan kakun vai ryhdymmekö toimenpiteisiin uuden työn luomiseksi?

Pohtiessamme vastausta kysymyksiin on hyvä muistuttaa mieleen professori Erik Brynjolfssonin antama evästys käydessään Helsingissä elokuussa 2016:
– Päättäjien tehtävä on suojella tulevaisuutta menneisyydeltä, ei päinvastoin.

Jäljelle jäävä työ ei riitä kaikille työikäisille ja tähän ongelmaan työn jakaminen esimerkiksi työviikkoa lyhentämällä voisi olla helppo, mutta ei luova ratkaisu.

Työ on hyvinvointivaltiomme perusta. Näin ollen on aiheellista kyseenalaistaa rajojen asettaminen työn tekemiselle. Tosiasia kuitenkin on, että digitalisaation myötä suuri osa nykytehtävistä ja -ammateista tulee vähintäänkin muuttumaan olennaisesti tai kokonaan häviämään. Jäljelle jäävä työ ei riitä kaikille työikäisille ja tähän ongelmaan työn jakaminen esimerkiksi työviikkoa lyhentämällä voisi olla yksi ratkaisu.

Tämä olisi helppo, mutta ei luova ratkaisu. Päätyminen tähän ratkaisuvaihtoehtoon tarkoittaa sitä, että jätämme huomioimatta ja hyödyntämättä omia vahvuuksiamme ja mahdollisuuksiamme luoda uutta työtä. Mutta vain uutta työtä luomalla voimme työllistää suomalaisia. Tähän meillä on hyvät mahdollisuudet.

Työelämän murros edellyttää rohkeutta ajatella ja tehdä uudella tavalla.

Tutkimusten ja tilastojen mukaan meillä on korkea koulutustaso ja osaaminen. Meillä on myös laaja-alaisen tiimityön ja digivalmiuksien ansiosta kaikki mahdollisuudet innovaatioiden synnyttämiseen ja hyvä kieliosaaminen avaa polkuja globaaleilla markkinoilla. Osoituksena tästä saimme taannoin lukea Kauppalehdessä (24.1.2017) uutisotsikon ”Suomalaiset operaattorit ovat Pohjoismaiden digimenestyjiä”. Kehittymisen taustalla on ollut reagointi toimialan murrokseen ja kova kilpailu asiakkaista verkossa. On siis ryhdytty päämäärätietoisesti toimeen.

On ajateltava toisin

Työelämän murros edellyttää rohkeutta ajatella ja tehdä uudella tavalla. Menestyvällä yrityksellä on varaa investoida toimintansa ja henkilöstönsä kehittämiseen. Kestävä talouskasvu yhteiskunnassa mahdollistaa hyvinvointia edellyttäen, että päätöksiä ohjaa vastuullisuus ja inhimillisyys. Meillä tulee jatkossakin olemaan työelämälle reunaehtoja, silti meidän pitäisi uskaltaa hakea niiden sisältä uusia väyliä.

Työ on meille jokaiselle suomalaiselle tärkeä, ei vain toimeentulon lähteenä, vaan myös hyvinvoinnin lähteenä. Emme saa nostaa käsiä pystyyn, vaan meidän pitää löytää uusia ratkaisuja hyvinvointimme turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.

Margita Klemetti
Hankejohtaja, Työelämä 2020