Uutishuone

Mitä jos lapsiperheen vanhempien työviikko olisikin neljä päivää?

Ansiotyö ja perhe-elämä ovat ihmisen elämän keskeisiä osa-alueita, joiden sujuvuudella on suuri merkitys hyvinvoinnille. Ansiotyö tarjoaa elannon samalla kun se monille on myös mielekkään tekemisen ja tärkeiden sosiaalisten suhteiden mahdollistaja. Perhe-elämässä hyvinvointi rakentuu tunnesuhteiden, hoivan ja palkattoman työn varaan. Sekä ansiotyö että perhe-elämä asettavat ehtoja toisilleen ja niiden yhteensovittaminen on jatkuvaa tasapainon tavoittelua ajankäytön sekä fyysisten ja henkisten voimavarojen osalta.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on ajankohtaista monissa eri elämänvaiheissa, mutta lapsiperheissä ja etenkin lasten ollessa pieniä yhteensovittamisen haasteet tiivistyvät. Olen ollut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana mukana selvittämässä lapsiperheiden hyvinvoinnin tilaa, elinoloja ja arjen sujumista ja tekemässä vanhemmille suunnattuja kyselyitä (Työ ja perhe –kysely 1997; Perhevapaakyselyt 2001, 2006 ja 2013 sekä Lapsiperhekyselyt 2006 ja 2012). Tulokset kertovat, että merkittävimpiä arjen hyvinvoinnin pulmia lapsiperheissä ovat yhtäältä jaksaminen ja ajan riittäminen ansiotyön ohella perhe-elämän tarpeisiin; toisaalta vanhempia huolettaa perheen toimeentulo ja käytettävissä olevien tulojen riittäminen menoihin.

Tarkastelen nelipäiväistä työviikkoa lapsiperheiden näkökulmasta ja pohdin minkälaisia vaikutuksia sillä voisi olla edellä mainittuihin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin. Voisiko nelipäiväinen työviikko helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista ja tukea vanhemmuutta? Entä miten nelipäiväinen työviikko heijastuisi perheiden toimeentulokokemuksiin?

Lapsiperheaika on työteliäs ja kiireinen

Vaikka pikkulasten äidit ovat perhevapaiden takia vuoden tai pari pois työelämästä, yli 3-vuotiaiden lasten vanhempien työllisyysaste on korkeampi kuin lapsettomien naisten tai miesten (Tilastokeskus 2016). Suuri osa äideistä ja lähes kaikki lapsiperheiden isät tekevät kokopäivätyötä. Osa-aikatyö on hieman yleisempää alle kouluikäisten lasten äideillä, mutta heistäkin sitä tekee vain alle viidesosa (Sutela 2015).

Lapsiperhekyselyyn vastanneista vanhemmista lähes 70 prosenttia kertoi, että työtehtävien tai asiakkaiden määrä oli viime vuosina lisääntynyt omalla työpaikalla ja yhtä monella työtahti oli tiukentunut, äideillä hieman isiä useammin. Noin joka kolmas joutui usein venyttämään työpäiväänsä saadakseen työt tehtyä. Äideistä viidesosa ja isistä joka neljäs teki enemmän ylitöitä kuin itse haluaisi. (Salmi & Lammi-Taskula 2014.)

Lapsiperheissä eletään siis työteliästä ja usein myös kiireistä arkea. Aikapulan kokemus ja siitä kumpuavat syyllisyydentunteet ovatkin varsin yleisiä lapsiperheiden vanhempien keskuudessa. Lapsiperhekyselyyn vastanneista työssäkäyvistä vanhemmista lähes kolmasosa pienten lasten vanhemmista koki, että heillä on työnsä takia usein tai jatkuvasti liian vähän aikaa lapsilleen. Yhtä suuri osuus koki ajanpuutetta myös puolison kanssa, ja kaksi viidestä kertoi laiminlyövänsä kotiasioita työnsä takia. Kaksi viidestä oli myös huolissaan omasta jaksamisestaan lastensa vanhempana. Äitien ja isien välillä ollut merkittävää eroa ajanpuutteen tai kotiasioiden laiminlyönnin kokemuksissa, mutta äidit olivat isiä yleisemmin huolissaan jaksamisestaan. (Salmi & Lammi-Taskula 2014.)

Vanhempien jaksamisen kannalta neljä normaalimittaista työpäivää viikossa eli lyhennetty työaika olisi parempi vaihtoehto, mutta ilman kompensaatiota työajan lyhentäminen näkyisi perheen taloudessa.

Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna melko paljon joustoa työajoissa, mutta kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia joustojen soveltamisessa.
Noin 70 prosenttia Lapsiperhekyselyyn vastanneista työssäkäyvistä vanhemmista katsoi, että työaika jousti riittävästi. Alle puolella oli käytännössä mahdollista hyödyntää liukuvaa työaikaa, isillä hieman äitejä useammin. Etätyö oli mahdollista vajaalle viidesosalle isistä, äideistä vain noin joka kymmenennelle. (Salmi & Lammi-Taskula 2014.)

Työ ja perhe – myönteistä vastapainoa?

Toisiko nelipäiväinen työviikko lisää joustavuutta lapsiperheiden vanhempien arkeen, edistäisikö se työn ja perheen yhteensovittamista?
Ajankäytön näkökulmasta vastaus riippuu siitä, miten nelipäiväistä työviikkoa sovellettaisiin. Tehtäisiinkö neljä pidempää päivää ja pidettäisiin viides vapaana, vai vähenisikö tehty kokonaisviikkotyöaika viidenneksellä?

Aiempaa pidemmät työpäivät heijastuisivat varmasti lisääntyvänä ajanpuutteen ja väsymyksen kokemuksena, jonka vastapainona toki olisi yksi lisävapaapäivä viikossa. Päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat voisivat saada tällä tavalla lisää aikaa lasten kanssa, mutta koululaiset ovat koulussa viitenä päivänä viikossa. Pienten koululaisten lyhyt koulupäivä kuitenkin antaisi mahdollisuuden lisääntyvään vanhemman ja lapsen yhteiseen aikaan, jos vanhemman yksi arkipäivä olisi vapaapäivä. Jos kahden vanhemman perheessä molemmat vanhemmat tekisivät nelipäiväistä työviikkoa ja pitäisivät vapaapäivän eri päivinä, lapsille järjestyisi jo huomattavasti enemmän yhteistä perheaikaa.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on siis jännitteitä, mutta parhaimmillaan työ ja perhe toimivat myös myönteisenä vastapainona toisilleen. Pienten lasten vanhemmat, erityisesti äidit, kokevat jaksavansa paremmin lasten kanssa, kun saavat käydä myös töissä. Työ tarjoaa niin äideille kuin iseillekin hengähdystauon perheen hälinästä, mikä tukee osaltaan myös parisuhdetta. Yli puolet lapsiperheiden vanhemmista haluaisi tehdä ansiotyötä, vaikka se ei olisi taloudellisesti välttämätöntä. (Mts.)

Suurelle osalle lapsiperheitä työstä saatavat tulot ovat kuitenkin tarpeen, eikä menojen kattaminen tuloilla ole aina helppoa. Kaksi viidestä lapsiperheiden vanhemmista kertoi Lapsiperhekyselyssä, että toimeentulo on ainakin jossain määrin hankalaa. Yksinhuoltajilla oli selvästi kahden vanhemman perheitä enemmän pulmia toimeentulon kanssa. (Salmi, Lammi-Taskula & Sauli 2014.)

Vanhempien jaksamisen kannalta neljä normaalimittaista työpäivää viikossa eli lyhennetty työaika olisi parempi vaihtoehto, mutta ilman kompensaatiota työajan lyhentäminen näkyisi perheen taloudessa. Pienten lasten perheillä on mahdollisuus hyödyntää joustavaa hoitorahaa: jos vanhempi lyhentää työaikaansa, joustava hoitoraha kompensoi osan tulonmenetyksestä. Isompien lasten vanhemmat eivät kuitenkaan ole oikeutettuja vastaavaan kompensaatioon. Usein perheen menot kasvavat lasten kasvaessa, kun lasten kulutustarpeet lisääntyvät. Lapsiperhekyselyyn vastanneista kahdella viidestä oli varaa lasten maksullisiin harrastuksiin, omiin huoneisiin, viikkorahaan, kännykkään, tietokoneeseen sekä yksityislääkäriin, mutta yksinhuoltajavanhemmilla alle viidesosalla (Mts).

Edistyisikö tasa-arvo?

Työajan uudelleen organisoimisella tai lyhentämisellä on yhteys paitsi lasten ja vanhempien väliseen suhteeseen ja perheen toimeentuloon, myös vanhempien keskinäiseen parisuhteeseen. Parisuhdetta kuormittaa palkkatyön ja palkattoman työn jyrkkä sukupuolen mukainen jakautuminen – isä ylitöissä, äiti lapsia hoitamassa, siivoamassa ja pyykkäämässä.

Kotityöt ovatkin yleisin riidanaihe lapsiperheissä. Puolet alle kouluikäisten lasten työssäkäyvistä vanhemmista kertoi riitelevänsä usein kotitöiden jakamisesta puolisonsa kanssa. Vain neljännes alle kouluikäisten lasten äideistä ja joka kolmas isistä kertoi olevansa tyytyväinen työnjakoon kotitöissä. Ylityöt lisäsivät todennäköisyyttä kotitöistä käytäviin riitoihin erityisesti äitien osalta. (Mts.)

Työaika heijastuu yleisemmin naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon työelämässä. Naiset tekevät miehiä enemmän osa-aikatyötä, ja tekevät vastaavasti enemmän palkatonta hoivatyötä ja kotitöitä. Tällä on seurauksia heidän palkka- ja urakehitykselleen, mikä heijastuu myös sosiaaliturvan tasoon, esimerkiksi eläkkeisiin. Vastaavasti miesten pidemmät työpäivät näkyvät suurempana palkkapussina mutta myös riskinä sille, että isän ja lasten suhde jää yhteisen ajan puutteen takia etäisemmäksi. Tämä voi kostautua esimerkiksi erotilanteessa.

Jotta sukupuolten tasa-arvo edistyisi, nelipäiväinen työviikko tulisi olla käytössä yhtä lailla naisilla kuin miehilläkin. Pikkulapsiperheissä niin äidit kuin isätkin saisivat vuorollaan keskittyä työhön toisen vanhemman huolehtiessa lapsista ja kodista. Lasten tarve päivähoidolle vähenisi, kun kummallakin vanhemmalla olisi viikossa useampia vapaapäiviä. Lasten ja vanhempien yhteinen aika lisääntyisi, vanhempien keskinäinen aika ei niinkään. Parisuhdetta voisi kuitenkin vahvistaa tasaisempi vastuun jakautuminen työn ja perheen yhteensovittamisessa. Riitelyn ja eroriskin pieneneminen edistäisi koko perheen hyvinvointia ja heijastuisi myönteisesti myös työssä jaksamiseen.

Johanna Lammi-Taskula
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tutkimusjohtaja