Pienten kuntien tulevaisuus

Kirjoittaja:

Reijo Vuorento

kokemusasiantuntija, ex apulaisjohtaja, Kuntaliitto

Suomalaisella kuntajärjestelmällä on pitkät perinteet, huomattavasti pidemmät kuin Suomen valtiolla. Ensimmäiset kaupungit perustettiin lounaisrannikolle jo keskiajalla. Kaupungit perustettiin aina kruunun omistamalla maalle, jonka valtio lahjoitti kaupungille. 

Maaseudulla nykyisen kuntajaon pohjana olivat vanhat kirkkopitäjät, eli seurakunnat. Kirkkopitäjät olivat kirkkohallinnon alaisia alueita, joiden keskuksiksi muodostuivat kirkonkylät. Kirkkopitäjät saivat vähitellen erilaisia tehtäviä, kuten köyhäinhoito, terveyden- ja sairaanhoito, paloapu ja opetuksen järjestäminen.  

Tämä johti vähitellen 1800-luvun loppupuolella maallisen ja kirkollisen hallinnon jakaantumiseen niin, että seurakunnille jäivät kirkolliset tehtävät ja kunnat saivat maalliset. Ensimmäiset kunnat perustettiin vuonna 1865, jolloin vahvistettiin asetus kunnallishallinnosta. Kuntien tehtävät olivat aluksi kansakoulun ja köyhäinhoidon järjestäminen.  

Tästä on sadassa kuudessakymmenessä vuodessa tultu vaikeuksien kautta nykyiseen hyvinvointivaltioon, jossa kuntien vastuu ihmisen elämästä ulottuu vauvasta vaariin.  Kehitys on tapahtunut muiden pohjoismaiden mallin mukaisesti, jossa valtio on vastannut pääosin tulonsiirroista, järjestyksestä, turvallisuudesta, maanpuolustuksesta ja korkeimmasta opetuksesta. Kuntien vastuulla ovat olleet ihmisiä lähellä olevat palvelut, kuten perusopetus sekä sosiaali- ja terveystoimen tehtävät.  

Suomen kuntakoko on historiamme saatossa muuttunut hitaasti mutta varmasti. Vuonna 1917 meitä oli 3,1 miljoonaa ja asuimme 532 kunnassa, joiden keskikoko oli 5 900 asukasta. Korkeimmillaan kuntien lukumäärä oli 1940 luvun alkupuolella, jolloin kuntia oli 603 keskikoon ollessa 6 200 asukasta.  

Pariisin rauhansopimuksessa sovittiin, että Suomi luovuttaa Karjalasta kolme kaupunkia, kaksi kauppalaa, 39 maalaiskuntaa sekä 21 muuta kuntaa osittain. Suomen maapinta-alasta menetettiin noin kymmenen prosenttia ja yli 400 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. 

Tämän jälkeen alkoi hyvinvointivaltion voimakas kehittäminen ja kuntien merkityksen kasvu niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti. Kuntien tehtäviä ja velvoitteita lisättiin muiden pohjoismaiden tapaan. Tosin vastuu sairaalatoiminnoista oli 1950 luvulla lähes kymmenen vuotta valtion vastuulla tuloksena lähestulkoon toimintojen romuttuminen ja siirtäminen uudelleen paikallishallinnon vastuulle.  

Tällä historiakatsauksella haluan osoittaa, että edelleen monelle – erityisesti maaseudulla asuneelle – oman pitäjän historia on ollut identiteetin lähde. Muutosten myötä tuo identiteetti on vaimentunut, mutta sitä esiintyy edelleen. Monet ovat ylpeitä juuristaan. 

Kuntaliiton emeritus-apulaisjohtaja Suomessa on nyt 309 kuntaa keskikoon ollessa 17 800 ja mediaanikoon 6 000 asukasta. Pienin manner-Suomen kunta on Luhanka 690 asukkaalla. Ahvenanmaan Sottungassa on 88 asukasta.  

Jälleen sanotaan, että olemme murrosvaiheessa. Valtiovarainministeriö hahmotti syksyllä 2020 kuntien tilannekuvaraportissaan seuraavan vision: 

Monen pienen kunnan talouden tasapaino riippuu valtion tuesta. Valtionosuudet ovatkin tulorahoituksen osalta aivan ratkaisevia erityisesti pienimmissä kunnissa. Kunnan tulevaisuuden kannalta elinvoima on ensisijaista. Kunta ei voi laittaa tulevaisuuttaan pelkästään valtion tukien varaan. Vaikka valtion tuki onkin pääosin laskennallista ja tarveperusteista, se on myös politiikkaa.  

Verotulot asukasta kohden
Peruspalvelujen valtionosuus

Merkittävimmät elinvoimatekijät: väestö, ikärakenne ja työllisyys

Väestö, ikärakenne ja työllisyys luovat jatkossa perustan kunnan menestykselle. Kaikkiin tekijöihin kunta itse ei voi ratkaisevasti vaikuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi suuret yksityiset investoinnit ja niiden kohtalo, joilla on valtava merkitys kunnan tulevaisuudelle. Näistä mainittakoon vaikkapa Voikkaan teollisuuden rakennemuutokset vuonna 2006, Kaipolan tehtaan sulkeminen Jämsässä 2020 ja Metsä-Groupin jätti-investointi Kemiin 2021.

Suomi on Länsi-Euroopan harvimmin asuttu maa, jossa on myös pitkät etäisyydet. Kun puhutaan pienten kuntien tulevaisuudesta, etäisyyksillä on merkitystä. Palvelut pitäisi lainkin mukaan saada yhdenvertaisesti ja sote-uudistusta perustellaan palvelujen saatavuudella. Miten yhdenvertaisuus voi käytännössä toteutua harvaanasutullla alueella verrattuna tiheään asutukseen? Se ei ole mahdollista nyt, eikä jatkossa.

Kunnan elinvoima esimerkiksi tuhannen asukkaan Savukoskella riippuu vahvasti siitä, kuinka alueen luonnonvaroja voidaan jatkossa hyödyntää.Valtavien etäisyyksien vuoksi mahdollisista kuntaliitoksista tuleva hyöty jäisi todennäköisesti vähäiseksi. Tilanne on aivan toinen esimerkiksi Satakunnassa, jossa on runsaasti pieniä kuntia varsin lähellä asutuskeskuksia.

Elinvoiman eväät ovat monimutkainen kokonaisuus, jossa yhdistyvät niin alueen kuin yksittäisen kunnan vahvuudet ja heikkoudet. Kokonaisuuden kannalta alueen elinvoima usein heijastuu myös yksittäiseen kuntaan. Siksikin kuntien määrä on vuosien saatossa laskenut.

kuntien elinvoimatekijät

VM raportissa kuntien tilannekuvasta on arvioitu kuntien elinvoimaa myös resussien pohjalta. Mitä paremmat elinvoiman edellytykset, sitä suuremmat pisteet. Arvio osoittaa, että pienimpien kuntien elivoiman eväät ovat keskimäärin heikoimmat erityisesti väestökehityksen osalta.

Kuntien yhteistyö on tällä hetkellä voimakasta. Kuntaliitoksia ei lähivuosina ole odotettavissa, vaikka siihen mitä ilmeisimmin olisi merkittävä tarve. Syynä tähän on sote-maakuntauudistus, joka pelastaa pienet kunnat. Samalla se luo suurimpien kasvukeskusten ylle uuden, valtiovetoisen  hallintotason, jollaista ei ole vielä koskaan yhdessäkään Pohjoismaassa nähty eikä koettu.

Tämä on tärkeää kuntatalouden ja koko julkisen talouden tasapainon kannalta. Usko siihen, että valtio voisi ohjata ja rahoittaa ihmisten lähipalveluita, on vieras pohjoismaiselle yhteiskuntamallille. Se muistuttaa enemmän jo historian hämärään kaatunutta keskitettyä järjestelmää.

Suomen sote toteutetaan Pohjoismaiden alhaisimmin kustannuksin ja siitä vastaavat maamme kunnat, joilla on itsehallinto ja verotusoikeuden kautta muodostunut nollariskiasema. Kunnat ja kuntayhtymät voivat itse päättää oman palvelutuotantonsa laajuudesta asukkailleen haluamallaan tavalla ottaen huomioon talouden reunaehdot, kuten arviointimenettelyn. Sote-uudistuksessa tämä poistuu ja Suomi siirtyy valtiovetoiseen aikaan.

Kuntatalous on tasapaino- ja ylijäämätaloutta, kun taas valtion talous on merkittävästi alijäämäinen. Kun valtiontaloutta muutaman vuoden kuluttua ryhdytään saneeraamaan, siinä voi käydä huonosti niin julkiselle taloudelle kuin julkisille sote-palveluille.

Reijo Vuorento
Kuntaliiton emeritus-apulaisjohtaja

Ajankohtaista

16.5.2022

Kesätyöntekijä on työkaverisi

Lue
16.5.2022

SuPerin, Tehyn ja ERTOn kysely: Heikentyneet työolot ja pieni palkka syy hoitajapulaan yksityisellä hoiva-alalla

Lue
13.5.2022

Pron edustajisto: Vihreä siirtymä edellyttää yhteistyötä työelämässä

Lue
13.5.2022

Luonnos Suomen digitaaliseksi kompassiksi

Lue
13.5.2022

Liittokokouksen julkilausuma: Pelastustoimi tarvitsee rahaa lisätalousarviossa ja palkkaohjelmaa henkilöstövajeen taittamiseksi

Lue
13.5.2022

SuPerin puheenjohtaja Paavola: Ministeriössä tehdään lakia, joka heikentää hoitoalan veto- ja pitovoimaa – SuPer vastustaa suunnitelmia syrjäyttää lähihoitajat hoidon tarpeen arvioinnista

Lue
13.5.2022

Miltä kuulostaisi ammattiliiton ennakkojäsen?

Lue
12.5.2022

Erityisajoneuvon käytöstä aiheutuneiden matkakustannusten korvaaminen

Lue