STTK:n hallitus: Työnantajan toiminta muistuttaa yksipuolista keskitettyä ratkaisua

Syksyn työmarkkinoiden sopimuskierros on täydessä vauhdissa. Tällä hetkellä liitot neuvottelevat useissa yksityisen puolen pöydissä alakohtaisia työehtosopimusratkaisuja sekä määrittelevät suomalaisen työn hinnan. Keväällä neuvottelupöytään menevät julkisen sektorin liitot.

STTK:n hallitus totesi tänään, että se ei haikaile keskitettyjen ratkaisujen perään. Mistään vientimallista ei myöskään ole sovittu, joten kyse on puhtaasta liittokierroksesta.
– Se tarkoittaa, että liitot neuvottelevat itsenäisesti asettamiensa tavoitteiden pohjalta. Onko tämä järkevää Suomen talouden ja työllisyyden kannalta, selviää jälkeen päin. Tämä on kuitenkin malli, johon Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) tilanteen ajoi luopumalla yksipuolisesti keskitetyistä palkkaratkaisuista, puheenjohtaja Antti Palola muistuttaa.

EK on peräänkuuluttanut vientivetoista kierrosta, jossa päänavaajat määrittelevät kustannustason.
– Toisaalta näyttää siltä, että moni työnantajaliitto haikailee pääsevänsä tämän kustannusraamin alle. EK:lla ei oman ilmoituksensa mukaan kuitenkaan ole enää sananvaltaa palkkakysymyksiin liittyvissä asioissa. Siitä huolimatta syntyy kuva, että EK haikailee maltillisia palkkaratkaisuja ja vientivetoista mallia. EK ja sen jäsenliitot näyttävät tavoittelevan yksipuolista keskitettyä ratkaisua, joka on tiukempi kuin perinteiset tupot konsanaan, Palola arvioi.

STTK pitää luonnollisena, että palkansaajapuolella EK:n toimintaa ei katsota hyvällä. Liitot asemoituvatkin sopimuskierrokseen vain ja ainoastaan omien tavoitteidensa mukaisesti.
– Palkansaajapuolella myös jaetaan tietoa ja liitot keskenään jakavat tietoa toisilleen ja jäsenistölleen melko avoimesti, Palola korostaa.

Työnantajien julkisuudessa esillä olleet työehtojen heikennystavoitteet kertovat joko realismin puutteesta tai halusta romuttaa työmarkkinoiden luottamusta entisestään. Sopimuskausien hajaantuminen sekä palkkaratkaisujen irtoaminen esimerkiksi veropolitiikasta ja työelämän kehittämisestä merkitsee entistä vahvempaa tarvetta työntekijöiden suojan lisäämiselle.
– Tämän tarpeen osoittaa myös työnantajien työehtosopimusshoppailu, jossa tarkoitus on ainoastaan työehtoja polkemalla säästää työvoimakustannuksissa. Tästäkin syystä palkansaajapuolen tiukka koordinaatio on kierroksen aikana tarpeellista ja luonnollista. Tämmöistä on liittokierros, Palola toteaa.

Lisätiedot: Antti Palola p. 040 509 6030

Ajankohtaista

9.6.2023

Minun viikkoni: Nuorten ääni kuuluviin Euroopassa

Lue
8.6.2023

Toimihenkilöliitto Erto: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Jyty: Yksityisellä sosiaalipalvelualalla saavutettiin neuvottelutulos – työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Tehy: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos, meneillään olevat työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Pro lahjoittaa Ukrainan tulva-alueen uhrien avuksi 20 000 euroa

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Tasa-arvotoimista kasvua

Lue