STTK-Opiskelijat: Eläkejärjestelmää pitää kehittää kestävältä pohjalta

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajisto vaatii eläkekeskusteluun malttia. Pääministeri Antti Rinne avasi viime viikolla keskustelun siitä, kuinka tämän hetken matalimmat eläkkeet tulisi rahoittaa eläkerahastoista.

– Ei ole nuorille eikä tuleville sukupolville millään tavoin oikeudenmukaista kajota eläkerahastoihin ja kasvattaa entisestään eläkejärjestelmän painetta. Kyseessä on tulevien sukupolvien eläkkeiden turvaaminen, puheenjohtaja Saana Simonen linjaa.

Eläkejärjestelmän rahoitus ja sen kestävyys on kiinni palkkasumman kasvusta, syntyvyydestä ja sijoitustuotoista. Lisäksi tulee tehdä vakuuttavia toimia työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämisen suhteen.

– Työntekijöiden työkyvystä on pidettävä huolta, jotta hyvinvoivia työntekijöitä olisi jatkossakin ja työurat olisivat mahdollisimman pitkiä ja eläkevaroja kertyisi, muistuttaa STTK-Opiskelijoiden varapuheenjohtaja Valtteri Markula.

STTK-Opiskelijoiden näkemys on, että tällä hetkellä kestävintä eläkepolitiikkaa olisi seurata työllisyyden kehitystä, tehdä toimia työllisyyden kasvun eteen ja kiinnittää huomiota työntekijöiden hyvinvointiin. Eläkejärjestelmän kehittämistä tulee tehdä yhdessä, pitkällä aikavälillä ja kestävästi.

Lisätietoja: STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Saana Simonen p. 050 517 5212

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 15 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

***

Palola: Eläkejärjestelmän kehittämisen ydin on nuorten eläkelupauksen varmistaminen

Ajankohtaista

15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue
15.5.2025

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Lue
12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue