Seppo Nevalainen

ekonomisti

Ekonomisti. Vastuualueinani on talous- ja veropolitiikka sekä tutkimukset ja selvitykset. Vapaa-ajan täyttää jalkapallo.

Työpaikkojen sisäilmaongelmat koskevat laajasti koko yhteiskuntaa

Vietämme valtaosan elämästämme sisätiloissa. Ilmalla, jota hengitämme, on suuri merkitys terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Heikko sisäilman laatu on yksi...

Valtiovarainministeriö ennustaa hidastuvaa talouskasvua

Valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun hidastuvan tänä vuonna 1,6 prosenttiin Suomessa. Ensi vuodelle VM ennakoi 1,2 prosentin kasvua ja vuodelle...

Euro on vakaa ja turvallinen valuutta

Euroopan unionin yhteinen valuutta euro on ollut käytössä jo kohta kaksivuosikymmentä vuotta. Euroaikaan on mahtunut tyyntä ja myrskyä....

Palkitsemisen tulee koskea koko henkilöstöä

STTK laski tänä vuonna kolmannen kerran, kuinka monta päivää keskipalkkaisen työntekijän on tehtävä töitä ansaitakseen pörssiyhtiön johtajan yhden...

Tulorekisteri aloittaa toimintansa

Kansallinen tulorekisteri (KATRE) aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta. Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta, johon tiedon tuottajat ilmoittavat tiedot...

STTK: Hallituksen toimet rakennetyöttömyyden alentamiseksi jäivät vähäisiksi

Maan hallituksen tänään julkistetussa budjettiehdotuksessa finanssipolitiikan linja olisi voinut olla suhdannetilanteeseen nähden tiukempi. Tämä olisi luonut julkiseen talouteen...