Sote-uudistus on maakuntaverokiistelyä tärkeämpää

Kirjoittaja:

Seppo Nevalainen

ekonomisti

Profiili

Sote-uudistuksen tavoite on vähentää terveyseroja kansalaisryhmien välillä, parantaa terveys- ja sosiaalipalveluihin pääsyä ja hallita kustannuksia. Nyt keskustelun kohteeksi on noussut maakuntavero osana uudistuksen rahoitusta. Hallituksessa on erilaisia kantoja maakuntaveron käyttöönotosta. Veron mallista on esitetty laajempaa ja suppeampaa versiota. Laaja maakuntavero olisi nykyisen kunnallisveron ja suppea nykyisen kirkollisveron tyyppinen. Maakuntavero perittäisiin ansiotuloista.

Maakuntaveron käyttöönottoa puoltaisi periaate, että kustannuksista ja tuloista päättää sama toimija, eli maakunta. Tämä kannustaisi maakuntia toimimaan tehokkaasti sote-palveluiden järjestämiseksi. Maakuntavero toimisi ilmeisesti paremmin, jos maakunnilla olisi mahdollista vaikuttaa enemmän omaan tulopohjaansa elinkeinopolitiikan kautta. Tämä kuitenkin tarkoittaisi, että maakuntien tehtäviä olisi laajennettava sote-palveluita laajemmiksi.

Maakuntaveron käyttöönottoon liittyy haasteita. Maakunnat eroavat toisistaan veropohjan ja sote-kustannusten osalta. Ääripäät löytyvät Kainuun ja Uudenmaan väliltä. Kainuun väestö on iäkkäämpää, jolloin sote-kustannukset ovat korkeampia. Samalla tulotaso Kainuussa on matalampi kuin maassa keskimäärin, jolloin kapeampaan veropohjaan kohdistuisi suurempi maakuntaveron paine. Uudellamaalla väestö on nuorempaa ja tulotasoltaan korkeampaa, jolloin menot ovat pienempiä ja tulot suurempia. Maakuntien välisiä veropohja- ja sote-menojen eroja tulisikin tasata tasausjärjestelmän kautta, jotta erot maakuntaveron tasossa eivät nousisi liian suuriksi. Maakuntaveron myötä verojärjestelmä monimutkaistuisi hieman, kun verottaja olisi kunnan ja valtion lisäksi myös maakunta. Nämä maakuntaveron haasteet ovat kuitenkin ratkaistavissa.

Hyvin toimiviin sote-palveluihin tarvitaan riittävä rahoitus, tuli se sitten valtiolta tai maakunnalta.

Maakuntaveroa tärkeämpää on sote-uudistuksen toteutuminen ja sen tavoitteiden saavuttaminen. Suomalaiset ansaitsevat hyvin toimivat, kattavat ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Hyvin toimivat sote-palvelut eivät synny ilman työhönsä tyytyväistä henkilöstöä. Hyvin toimiviin sote-palveluihin tarvitaan riittävä rahoitus, tuli se sitten valtiolta tai maakunnalta.

Maakuntavero kannattaisi ottaa käyttöön, vaikka sitten tasoltaan pienempänä, jotta maakunnille tulisi aidosti mahdollisuus päättää tuloistaan. Hallituksen linjaama vuosi 2026 voi olla kuitenkin liian aikainen ajankohta maakuntaveron käyttöönotolle, jos se tarkoittaisi laajaa maakuntaveroa. Maakuntavero on kuitenkin sote-uudistuksen sivujuonne, joka ei saa vaarantaa varsinaisen sote-uudistuksen läpimenoa.

Seppo Nevalainen
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti.

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue