palkansaajien ostovoima

Ostovoima tarkoittaa taloustieteessä sitä, kuinka paljon hyödykkeitä käytettävissä olevalla tuloilla voi ostaa. Palkansaajien ostovoima kasvaa, kun tulojen kasvu ylittää hintojen nousun. Ostovoima laskee jos hinnat nousevat mutta tulot pysyvät ennallaan. Ostovoiman lasku ei siis välttämättä liity tulojen laskuun vaan voi olla myös inflaation seurausta.

Suomalaisten ostovoima on eurooppalaisessa vertailussa melko heikko. Ostovoiman heikkoutta aiheuttavat suhteellisen matalat palkat, korkea verotus sekä kuljetuskustannuksista ja kilpailun puutteesta johtuvat korkeat hinnat. Toisaalta jos ostovoimaan lasketaan ilmaisten tai osittain maksullisten julkisten palveluiden arvo, niin suomalaisten asema ostovoimavertailuissa paranee.

STTK:n mielestä pieni- ja keskipalkkaisten palkansaajien ostovoiman tulee jatkossa kasvaa pääosin palkankorotusten kautta. Työn tuottavuuden kasvusta kuuluu palkansaajille reilu osa.

Blogi

Toimihenkilöperheen ostovoima kasvaa lähivuosina hitaasti

Seppo Nevalainen | 3.12.2020

Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee laskelmia esimerkkiperheiden taloudellisen tilanteen muutoksista kerran vuodessa. Tulojen muutoksissa on huomioitu palkkojen, verojen, sosiaalivakuutusmaksujen ja... Lue lisää

Uutinen

Vuoden 2020 alusta voimaan tulevia muutoksia

| 30.12.2019

Aktiivimalli poistuu vuoden 2020 alusta Aktiivimallista luovutaan 1.1.2020. Aktiivimallin leikkurit eivät vaikuta työttömyysetuuteen, jota maksetaan 1.1.2020 jälkeen. Työttömyysturvan... Lue lisää

Uutinen

Sosiaalivakuutusmaksut vuonna 2020

| 30.12.2019

Työttömyysvakuutusmaksut Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,25 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,45 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2... Lue lisää

Blogi

Yritysten 2010-luku – tukea tuen päälle

Patrizio Lainà | 27.11.2019

Yrityksiä on 2010-luvulla tuettu avokätisesti. Tänä vuonna yritykset hyötyvät 4,6 miljardia euroa suhteessa edellisen vuosikymmenen loppuun. Vuosikymmenen aikana... Lue lisää

Tiedote

STTK: Asumisen hintaerot työvoiman liikkuvuuden este

| 31.10.2019

Asumiskustannusten voimakas nousu Suomen suurimmissa kaupungeissa estää työvoiman liikkuvuutta yhä selvemmin. Esimerkiksi Helsingin vapaarahoitteisten asuntojen neliöhinnat nousivat Tilastokeskuksen... Lue lisää

Blogi

Rikkaat eivät kannattele Suomea

Antti Koskela | 4.9.2019

Julkisessa keskustelussa nousee ajoittain esiin se, miten suurituloisimmat maksavat valtaosan valtion ansiotuloveroista. Usein tämä esitetään siinä valossa, että... Lue lisää