Rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta vihreään siirtymään

Kun Venäjän sodan laukaiseman energiakriisin keskellä sähkölaskut nousevat pilviin ja keskustelu energian riittävyydestä täyttää mediatilan, kansalaisten usko Euroopan yhtenäisyyteen tai Venäjän vastaisiin pakotetoimiin on koetuksella.

Olemme nähneetkin eri maiden nopeita päätöksiä, joilla vastataan ihmisten huoliin palkan riittävyydestä kohonneen inflaation ja erityisesti kallistuneen energian hinnan suhteen. On laskettu energiaveroja, säädetty hintakattoja, päätetty suorasta rahallisesta tuesta tai asetettu windfall-veroja energiayrityksille. Suomessakin maan hallitus esitteli eilen budjettiriihensä, joka piti sisällään onnistuneita tai vähemmän onnistuneita toimia sähkön ja energian kohonneita hintoja vastaan.

Akuuttien toimien lisäksi tarvitsemme kuitenkin laajemman näkökulman siihen, mihin olemme energian ja yhä selvemmäksi käyvän ilmastonmuutoksen suhteen menossa.

Valtavat markkinat ja talouden uusjako

Ilmastotoimet ja vihreä siirtymä nähdään meillä edelleen usein yhä nollasummapelinä johonkin ”yhteiseen hyvään”. Johonkin, johon jokaisen maan on pakon edessä suostuttava, mutta naapurilta toivoisi enemmän.

Se on osaltaan sitäkin, mutta kyse ei ole vain ilmastopolitiikasta, vaan yhä selvemmin myös tekniikan ja etenkin talouden synnyttämästä valtavasta muutoksesta, joka nostaa esiin kokonaisia uusia teollisuudenaloja. Uusiksi ovat menossa suurelta osin energiatuotanto, liikenne ja teolliset prosessit. Raha liikkuu nyt todella isosti, ja toiset saavat enemmän kuin toiset. Tämä puolestaan näkyy suoraan eri maiden talouskasvuna ja työllisyydessä. Siis myös palkansaajan kukkarossa.

Vihreää siirtymää vastustavat vetoavat usein toisten maiden – kuten Kiinan – väitettyyn passiivisuuteen ilmastoasioissa. ”Miksi Suomen tulee toimia, kun Kiinassa päästöt ovat valtavat?”

Totta toinen puoli; Kiinalla on yhä valtava määrä päästöjä kontollaan. Mutta se on samalla maailman ylivoimaisesti suurin aurinko-, tuuli- ja ydinvoiman rakentaja, sekä yksittäinen sähköautomarkkina. Myös EU, USA ja useat muut maat sekä suuryritykset ovat lisänneet panostuksiaan puhtaaseen energiaan selvästi. Ilmastopolitiikka, fossiilienergian korkea hinta ja tarve irtaantua Venäjän energiariippuvuudesta nostavat esille uutisia mittavista sijoituksista vihreään siirtymään lähes päivittäin. Muutos tulee epäilemättä johtamaan myös maiden suhteellisen aseman muutokseen. Toiset hyötyvät enemmän kuin toiset. Näin käy aina talouden murroskohdissa.

Vaikka arvostan suuresti muutoksessa mukana olevia suomalaisia yrityksiä ja muita tahoja, uskon Suomen tällä hetkellä olevan vihreässä siirtymässä – ja etenkin sen mahdollisuuksien hyödyntämisessä – muita pohjoismaita jäljessä. Tanskasta on jo tullut tuulivoiman sekä siihen liittyvän teollisuuden ja palveluiden suurmaa. Ruotsissa ovat akkuteollisuus ja esimerkiksi fossiilivapaan teräksen valmistus nousussa. Norja vahvana energiatuottajana löytää varmasti omansa tuuli- ja vetyenergiasta. Vihreään teknologiaan sijoittavien rahastojen maajakaumissa muut pohjoismaat ovat sijoituskohteina vahvasti esillä, mutta Suomi ei niillä listoilla juuri loista. Ja kyseessä on jo nyt valtavat markkinat, jotka myös kasvavat voimakkaasti.

Muutos ei onnistu ilman oikeudenmukaisuutta

Vaikka vihreä siirtymä tarjoaa mahdollisuuksia edullisempaan energiaan ja suuriin uusiin kasvualoihin, sillä on myös kustannuksensa. Siksi siirtymän tulee olla taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukainen. Itse asun metroradan varrella enkä käytä työssäni suoraan polttoaineita oikeastaan lainkaan. Mutta sen verran minäkin ymmärrän, että muutos on aivan eri luokkaa monien eri alojen palkansaajille tai yrittäjille eri puolella Suomea.

Viime keväänä tapasin taloyhtiömme roskakatoksella naapurin, jolle innostuneesti kerroin juuri lukemastani artikkelista siirtymisestä pois fossiilienergiasta. Naapuri totesi olevansa hiilivoimalassa töissä, eikä töiden jatkosta olisi ensi vuoden jälkeen varmuutta. Hän tosin kertoi koulutuksesta yrityksensä sisällä, ja olikin nyt loppukesällä töissä toisen energialähteen parissa. Muutos ei onnistu, jos sitä ei koeta oikeudenmukaiseksi.

Siirtymän tulee olla taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Muutoksessa työntekijöiden asema yleensä, sekä etenkin täydennys- ja jatkokoulutus ovat avainasemassa. Ihan samojen asioiden parissa painivat esimerkiksi Länsi-Virginian hiilikaivostyöläiset, jotka ammattiliittonsa tukemana kouluttautuvat tällä hetkellä työskentelemään aurinkovoiman parissa.

Energian hinnan nousu ja energiamurros eri vaikutuksineen aiheuttavat paljon oikeutettua huolta ihmisissä. Sitä myös ruokitaan maista tai muilta tahoilta, jotka eivät halua tätä muutosta nähdä. Tähän huoleen vastaaminen on syksyn ja talven tärkeimpiä tehtäviä Euroopassa. Mutta sen toivoisi pitävän sisällään enemmän näkemystä paitsi muutoksen välttämättömyyteen, myös sen mahdollisuuksiin ja oikeudenmukaisuuteen.

Jaakko Haikonen
Kirjoittaja on STTK:n ilmasto- ja energia-asioiden asiantuntija