STTK: Opiskelijoiden valmistumisajat venymässä entisestään

Nuoret työelämässä

Yhä useamman opiskelijan valmistumisajat ovat koronan vuoksi venymässä. STTK:n teettämän kyselyn mukaan 22 prosenttia nuorista vastasi valmistumisensa viivästyneen tai tulevan viivästymään koronan vuoksi. Vuotta aikaisemmin näin vastasi 16 prosenttia nuorista.


Merkittävin nousu valmistumisen viivästymisessä oli yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Yliopistoissa opiskelevista opintojensa kertoi venyvän 35 prosenttia vastaajista, kun se vuotta aikaisemmin oli vain 22 prosenttia. Ammattikorkeakouluissa opiskelevien vastaavat luvut olivat 23 prosenttia ja 18 prosenttia.

– Opintojen lykkäyksen syiksi kerrotaan etäopiskeluiden aiheuttamat vaikeudet, suorittamatta jääneet harjoittelut ja motivaation heikentyminen. Kyselymme mukaan koronakriisin jatkuessa nuorten yksinäisyys, stressi ja ahdistuneisuus ovat lisääntyneet edellisestä vuodesta. Näillä on osaltaan varmasti vaikutus myös opintojen venymiseen, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Kutvonen kertoo.

Koulujen ja oppilaitosten tarjoamaa ohjausta toivotaan lisää

Vaikka ystäviltä ja internetistä saatu ohjaus koulutukseen ja uravalintaan liittyen on lisääntynyt koronan aikana, koulut ja oppilaitokset olivat edelleen yleisin ohjausta ja tietoa nuorille tarjoava lähde. 82 prosenttia vastaajista ilmoitti saaneensa koulusta tai oppilaitoksesta tietoa koulutukseen ja uravalintoihin liittyen. Ohjausta ja tietoa oli silti monen nuoren mielestä liian vähän tarjolla.

– Kyselyn mukaan oppilaitosten tarjoama koulutukseen ja uravalintaan liittyvä ohjaus on koronan aikana ollut suhteellisen hyvin nuorten saavutettavissa. Kuitenkin vain noin puolet nuorista oli tyytyväisiä ohjauksen määrään. Liian moni nuori kokee saaneensa ohjausta riittämättömästi tai ei lainkaan. Tyytymättömyys on yleistä etenkin ammattikorkeakouluissa opiskelevien keskuudessa, Kutvonen korostaa.

Ohjauksen kehittäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa on STTK-Opiskelijoiden mielestä ensiarvoisen tärkeää, jotta jokainen opiskelija saa tarvitsemansa tuen opintojensa edistämiseksi.

– Koronan jälkeen tämän tärkeys vain korostuu, Kutvonen toteaa.

Lisätietoja: STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Kutvonen, puh: 044 544 9106.

Kyselyn tulokset >>

Aula Research Oy toteutti 18.8. – 13.9.2021 STTK:n toimeksiannosta kyselyn 15-29 -vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Kyselyn aiheena olivat opiskelu, työ, toimeentulo ja koronakriisin vaikutukset elämän eri osa-alueisiin. Kyselyyn vastasi yhteensä 2003 nuorta ja nuorta aikuista ympäri Suomen. Kysely tehtiin nyt toistamiseen, aikaisempi kysely tehtiin vuonna 2020.

Ajankohtaista

7.5.2024

Keskustelua Euroopan taloudesta ja työelämästä – Eurooppa-päivää vietettiin 7.5. Oodissa

Lue
7.5.2024

Usko pois – EU on suomalaisen palkansaajan ystävä

Lue
6.5.2024

SuPer: Kolme ehdokasta SuPerin uudeksi puheenjohtajaksi – valinta tapahtuu toukokuun liittokokouksessa

Lue
3.5.2024

Palkansaajan ostovoima kohenee hitaasti

Lue
2.5.2024

Ministeriön muistiot paljastivat verokeskustelun bluffin  

Lue
2.5.2024

Maksuton Kesäduunari-info on kesätyöntekijöiden tukena koko kesän

Lue
29.4.2024

Ranskassa senioreille oma työsopimus

Lue
29.4.2024

METO Uusia uhkia itärajalla: Metsäasiantuntijat kohtaavat lukuisia työturvallisuushaasteita maastossa työskennellessään

Lue