Sopimusyhteiskunnan murentaminen haastaa direktio-oikeuden

Koronapandemia on mullistanut globaalin talouden, ja valtava määrä ihmisiä on joutunut lomautetuiksi ja työttömiksi ympäri maailman. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon menetettyään työnsä. Yrityksille on pumpattu miljardeittain erilaisia tukia Suomessakin, jotta elinkeinotoiminta ja työpaikat voidaan turvata yli kriisin. Kaikilla on varmasti tahto ja ymmärrys turvata yritysten toiminta ja sen myötä työpaikat.

Suomessa oli kesäkuussa 416 900 työtöntä työnhakijaa. – Siis lähes puoli miljoonaa. – Moni ihminen ja perhe on kokenut koronan takia äkillisen ja merkittävän toimeentulon laskun. Tietämättömyys työpaikan säilymisestä, töiden jatkumisesta ja työllistymisestä kuormittaa henkisesti yhä useampia. Epävarmuus tulee jatkumaan pitkään, ja useiden ihmisten ja perheiden taloudellinen ja henkinen ahdinko syvenee.

Tietämättömyys työpaikan säilymisestä, töiden jatkumisesta ja työllistymisestä kuormittaa henkisesti yhä useampia.

Poikkeuksellisen koronatilanteen takia työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät viime keväänä nopeasti ratkaisuihin, joilla on voitu nopeuttaa yritysten lomautusprosesseja ja parantaa lomautetuiksi ja työttömäksi jääneiden asemaa. Äkillisen koronakriisin kourissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK taipui keskitettyyn työlainsäädäntö- ja työttömyysturvaratkaisuun – jopa kahdesti – vaikka järjestö on aiemmin irtisanoutunut yhteisistä sopimuspöydistä liittyen tupoihin, keskitettyihin palkkaratkaisuihin ja keskusjärjestösopimuksiin.

EK näyttää jatkavan strategiaansa irtautua yhteisistä sopimuspöydistä, kun se yllättäen heinäkuussa ilmoitti kannattavansa yleistä ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja totesi, että työttömyyskassat voitaisiin lopettaa. Näin EK murentaa omaa mandaattiaan neuvotella ja sopia työmarkkinoihin kuuluvista asioista.

Onko EK:ssa mietitty loppuun saakka, mihin sopimusyhteiskunnan asteittainen murentaminen johtaa?

Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimia laajempia ratkaisuja ei EK:ssa enää kaivata – paitsi näköjään todellisen hädän keskellä tai vain silloin, kun ne heille käyvät. Jos EK jatkaa tällä tiellä, seuraavana kiikarissa lienevät yleissitovuus ja työeläkejärjestelmä. Sen jälkeen voidaankin todeta, että työmarkkinoiden ja työelämän kokonaisuutta ei tarkastella ja kehitetä enää yhteisissä työmarkkinapöydissä. Tätä pitäisin todella valitettavana kehityksenä niin työmarkkinoiden, työnantajien kuin palkansaajien kannalta.

Onko EK:ssa mietitty loppuun saakka, mihin sopimusyhteiskunnan asteittainen murentaminen johtaa?

On todennäköistä, että sopimusyhteiskunnan ja kollektiivisen sopimusjärjestelmän yksipuolinen murentaminen johtaa työmarkkinoiden kärjistymiseen ja yhä koveneviin vastareaktioihin palkansaajakentässä. Kovaan vastataan kovalla, jos yhteistyöhalua tai -kykyä ei ole. Työn murroksessa ja työelämän muuttuessa on lyhytnäköistä ajatella, että EK ja työnantajat voisivat yksipuolisesti sanella, mihin suuntaan työelämää ja työmarkkinoita kehitetään.

Jos kollektiivista sopimusjärjestelmää yhä enemmän murennetaan ja palkka- ja muista työehdoista sopiminen halutaan viedä lähes täysin yksilö- tai työpaikkatasolle, lienee selvää, että myös direktio-oikeutta tulee kaventaa. Sopijoiden tulee olla työpaikkatasolla tasaveroisia neuvottelukumppaneita ja sopijaosapuolia. Jos näin olisi jo nyt, paikallista sopimistakin tehtäisiin käytännössä huomattavasti enemmän, koska mahdollisuuksia siihen kyllä on.

Sopijoiden tulee olla työpaikkatasolla tasaveroisia neuvottelukumppaneita ja sopijaosapuolia.

Pitäisikö siis ensin ratkaista paikallista sopimista käytännössä estävät keskeiset ongelmat – eli työntekijöiden puutteellinen tiedonsaanti ja vaikutusmahdollisuudet, direktio-oikeudesta johtuva neuvotteluosapuolten epätasa-arvoinen asema sekä luottamuspula – ennen kuin kuvitellaan, että paikallinen sopiminen käytännössä lisääntyisi?

Sopimusyhteiskunta on turvannut vakaan ja ennustettavan työmarkkinoiden toiminnan sekä turvannut kollektiivisesti palkansaajien asemaa ja vähimmäissuojaa. Jos ja kun sitä halutaan murentaa, seurauksena ei olisi enää vakaa yhteiskunta, jota en toivo kenenkään haluavan.
Palkansaajajärjestöjä pidetään usein muutoksen jarruna, koska emme hyväksy, että työmarkkinoita, sosiaaliturvaa ja työelämää kehitetään vain siten, että palkansaajien asema heikkenee. Muutos on mahdollista toteuttaa myös niin, että palkansaajien asema paranee ja vahvistuu.

Katarina Murto
Kirjoittaja on STTK:n johtaja

Ajankohtaista

2.2.2023

Tehy: Samapalkkaisuusohjelmaa jatkettava, työmarkkinaosapuolet tehokkaammin mukaan

Lue
2.2.2023

Jyty: Palkkatasa-arvoa on edistettävä työehtosopimuksilla

Lue
2.2.2023

STTK kannattaa samapalkkaisuusohjelman kokonaisarvioinnin suosituksia

Lue
1.2.2023

SuPer: Hoiva-avustajat toteuttavat lääkehoitoa ohi koulutuksensa, onko lääkehoidon toteutus turvallista?

Lue
1.2.2023

RIA ja RKL vaativat nopeaa reagointia uhkaavaan taantumaan

Lue
1.2.2023

Nolottaako kertoa, että särkee päätä?

Lue
31.1.2023

SAK, Akava ja STTK: Palveluita ja toimeentuloturvaa on kehitettävä kokonaisuutena

Lue
31.1.2023

Tehy: Hoiva-avustajat jakavat lainvastaisesti luvatta lääkkeitä – valvontaa tiukennettava, sanktiot tarpeen

Lue