Jyty moittii ja kiittää kehysriihipakettia

Talouspolitiikka

Sipilän hallitus julkisti keskiviikkona 11.4. kolmen hallituspuolueen kehysriihipaketin vuodelle 2019. Vaikka paketti sisältää työllisyyttä vahvistavia toimenpiteitä mm. TE-toimistojen resurssien lisäämisen seurauksena, ongelmallisia kohtiakin paketti sisältää.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki on pettynyt siihen, että hallituksessa päätettiin lähteä valmistelemaan työsopimuslain muutosta, jolla pyritään keventämään yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä pienissä 20 henkeä tai sen alle työllistävissä yrityksissä. Hallitus perustelee päätöstä sillä, työllistämisen kynnyksen alentamisella. ”Toivotaan, että tästä ei tule mielivaltainen irtisanomisautomaatti.”

Valitettavana Pihlajamäki pitää myös sitä, että työnantaja saa tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Työttömien aktiivimalliin saatava korjauksia

Jytyn puheenjohtaja pitää paketin sisällössä myönteisinä  toimenpiteinä niitä päätöksiä, joilla tehdään korjauksia huonosti valmisteltuun ja täysin keskeneräisenä käyttöön otettuun työttömien aktiivimalliin. ”On hyvä, että aktiivisuusehtoa kerryttäväksi työvoimapalveluksi luetaan jatkossa osallistuminen mm. ammatti- ja kansalaisjärjestöjen, kuntien tai muun vastaavan tahon järjestämään koulutukseen ja valmennukseen.”

Myönteistä on Pihlajamäen mukaan myös se, että 25 vuotta täyttäneiden työttömien on mahdollista opiskella työttömyysetuutta menettämättä lyhytkestoisia opintoja, jotka kehittävät heidän ammatillisia valmiuksia. Opinnot kerryttävät aktiivimallissa tarkoitettua aktiivisuusedellytystä.

Tärkeänä askeleena oikeaan suuntaan Jytyn puheenjohtaja pitää  sitä, että varhaiskasvatukseen suunnataan lisätukea 10 miljoonaa. Lisätuen seurauksena mm. ryhmäkokoja on mahdollista pienentää, lisähenkilöstöä palkata ja maksuttoman viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen kokeiluja laajentaa.

Hallituksen lisäsatsaukset uudelleenkoulutukseen – vaikkakin edelleenkin liian pienet – ovat oikean suuntaisia. ”Toivottavasti niillä saadaan helpotetua osaavan työvoiman saatavuutta niin, että työnhakijat ja työpaikat kohtaisivat tulevaisuudessa paremmin ja että mm. ammatillisen koulutuksen järjestelmää saataisiin kehitettyä siten, että se aiempaa täsmällisemmin voisi vastata alan vaihtajien tarpeisiin.”

Lisätietoja: puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Ajankohtaista

7.5.2024

Keskustelua Euroopan taloudesta ja työelämästä – Eurooppa-päivää vietettiin 7.5. Oodissa

Lue
7.5.2024

Usko pois – EU on suomalaisen palkansaajan ystävä

Lue
6.5.2024

SuPer: Kolme ehdokasta SuPerin uudeksi puheenjohtajaksi – valinta tapahtuu toukokuun liittokokouksessa

Lue
3.5.2024

Palkansaajan ostovoima kohenee hitaasti

Lue
2.5.2024

Ministeriön muistiot paljastivat verokeskustelun bluffin  

Lue
2.5.2024

Maksuton Kesäduunari-info on kesätyöntekijöiden tukena koko kesän

Lue
29.4.2024

Ranskassa senioreille oma työsopimus

Lue
29.4.2024

METO Uusia uhkia itärajalla: Metsäasiantuntijat kohtaavat lukuisia työturvallisuushaasteita maastossa työskennellessään

Lue