STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Eläkeneuvottelut saatava nopeasti päätökseen

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n hallitus käsitteli 17.9. eläkeneuvottelujen tilannetta. Puheenjohtaja Antti Palolan mielestä turha jahkailu uusine aikalisineen ei voi tuoda neuvotteluihin enää mitään varsinaista uutta.
– Osapuolten näkemykset ja myös näkemyserot ovat selvillä ja on ratkaisun aika. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet tekemään ratkaisun syksyyn mennessä eikä minkäänlaiseen vitkutteluun ole enää tarvetta.

Ratkaisua etsitään loppusuoralla vielä muun muassa työeläkkeen karttumiin, pitkän työuran raskaissa töissä tehneiden eläkereitteihin ja nuorten eläkkeiden rahoituksen turvaamiseen.

Voimassa oleva eläkejärjestelmä on osoittanut, että korotetut karttumat eivät riitä porkkanaksi pidempiin työuriin.
– Tästä syystä STTK kannattaa ratkaisua, jossa karttuma olisi nykyistä tasaisempi ja korkeampi työuran alusta alkaen. Tämä voidaan toteuttaa poistamalla palkansaajan työeläkemaksun vähentäminen eläkkeen perusteena olevasta palkasta.

Eläkkeen kertyminen täydestä palkasta parantaisi eläkkeiden tasoa ja hyödyttäisi jatkossa kaikkia palkansaajaryhmiä.
– Etenkin nuoret hyötyisivät, Palola korostaa.

Rahoituksen turvaaminen takaa eläkkeet myös nuorille.

– Siksi eläkemaksuihin ja rahastointiin tarvitaan kestävät ratkaisut. Vain siten voidaan turvata tulevat eläkkeet.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue
27.6.2025

Toimeentulotuen kokonaisuudistus

Lue