paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan yleensä työ- tai virkaehtosopimuksessa annettua oikeutta sopia joistain työ- tai virkaehtosopimuksessa mainituista asioista työpaikkakohtaisesti toisin. Kysymys voi olla esimerkiksi mahdollisuudesta sopia työpaikalla joustavista työaikajärjestelyistä työehtosopimuksessa määritellyissä puitteissa. Mikäli asiasta ei paikallisesti sovita toisin, noudatetaan työehtosopimuksen määräystä sellaisenaan.

Työ- ja virkaehtosopimukset antavat yhä enemmän mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työn vaativuuden arvioinnista sekä tulospalkkauksesta voidaan osittain sopia paikallisesti. Samoin osa työehtosopimuksissa sovituista palkankorotuksista on voitu jättää työpaikkatasolle sovittavaksi. Myös työlainsäädäntö, kuten työaika– ja vuosilomalaki tarjoavat paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet.

STTK:n mielestä paikallinen sopiminen ja sen edistäminen työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, on hyvä asia, kunhan edellytykset työpaikalla ovat kunnossa. Jotta sopiminen voi onnistua, työpaikalla on oltava luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä henkilöstön välillä. Paikallinen sopiminen työpaikkatasolla vaatii neuvottelutaitoja ja osapuolten mahdollisimman tasavertaista asemaa. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työ- ja virkaehtosopimusten että työlainsäädännön tuntemusta, jota löytyy liittojen luottamusmiehiltä ja muilta henkilöstön edustajilta.

Tiedote

STTK: Yritykset vahvistaisivat oleellisesti henkilöstön edustajan asemaa paikallisen sopimisen edistämiseksi

| 12.2.2016

Yritykset ovat valmiita vahvistamaan oleellisesti henkilöstön edustajien asemaa paikallisen sopimisen edistämiseksi. Myös palkkojen ja palkkioiden joustoon ylöspäin yrityksen... Lue lisää

Tiedote

STTK haluaa yhteiskuntasopimuksen: Paikallisen sopimisen kehittäminen ja yhteiskuntasopimus kulkevat käsikädessä

Antti Palola | 20.1.2016

STTK:n hallitus on tyytyväinen Elinkeinoelämän keskusliiton ilmoitukseen, jonka mukaan se on edelleen valmis yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.– Pakkolakeja ei halua kukaan,... Lue lisää

Blogi

Johtaminen kilpailukykykeskusteluun

| 19.1.2016

Maan hallituksen tavoite on parantaa yritysten kannattavuutta yksikkötyökustannuksia alentamalla. Hallitusohjelman kilpailukyvyn kolmiloikan kolmanteen osaan pitäisi olennaisesti kuulua johtaminen... Lue lisää

Tiedote

STTK: Paikallisen sopimisen edistäminen ensisijaisesti sopimusteitse hyvä lähtökohta

| 8.12.2015

STTK:n johtaja Katarina Murto pitää hyvänä ratkaisuna sitä, että hallitus haluaa edistää paikallista sopimista kolmikantaisessa työryhmässä ja ensisijaisesti... Lue lisää

Tiedote

Palkansaajajärjestöt: Työehtosopimukset paikallisen sopimisen perusta

| 23.10.2015

SAK, Akava ja STTK haluavat kehittää paikallista sopimista myös jatkossa työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa. Tästä voitaisiin sopia parhaillaan... Lue lisää

Blogi

Näin tehdään kilpailukykyä: Miten uudistaisin Suomen työelämää?

Tuomo Alasoini | 20.10.2015

On taas se aika vuodesta, kun Maailman talousfoorumi WEF asettaa maita kilpailukyvyn mukaiseen järjestykseen. Kärkitusina 140 maan vertailussa... Lue lisää