Suomalaista työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmää ja työmarkkinoiden toimintaa on rakennettu vuosien varrella vahvasti sopimisen ehdoilla. Näin on saavutettu ratkaisuja, joihin kaikki sopijaosapuolet ovat voineet vaikuttaa ja sitoutua.
Olennaisena osana sopimusjärjestelmää ovat yleissitovat työehtosopimukset, jotka turvaavat vähimmäisehdot kaikille sopimusalalla toimiville palkansaajille. Yleissitovuus takaa sen, että haitallista palkkakilpailua yritysten välillä ei synny ja palkkoja ei poljeta alle vähimmäistason. Yleissitovuus luo myös vakautta ja ennustettavuutta, joten sillä on merkittävä vaikutus työrauhan kannalta. Jos yleissitovuus poistuisi, se johtaisi suureen epävakauteen työmarkkinoilla ja matalapalkka-alojen kasvuun. Muutoksen seurauksena koordinointi vaikeutuisi ja ns. sopimusshoppailu ja järjestörajariidat todennäköisesti lisääntyisivät.
Paikallinen sopiminen perustuu pääosin työ- ja virkaehtosopimusten mahdollistamaan sopimiseen. Tarve sopia paikallisesti vaihtelee toimialoittain ja yrityksittäin. Neuvottelukulttuurilla on iso merkitys paikallisen sopimisen edellytyksille. Sitä ei voi lainsäädännöllä edistää, vaan luottamuksen rakentaminen vaatii työpaikkatasolla jatkuvaa vuoropuhelua ja henkilöstön näkemyksiä arvostavaa johtajuutta. Sopimisen tulisikin toimia molempiin suuntiin, eli kyse ei voi olla vain heikennyksistä palkansaajan työehtoihin.
Paikallisen sopimisen edistäminen on järkevää työpaikan tilanne huomioiden
Paikallisen sopimisen edistäminen on järkevää työpaikan tilanne ja toiminta huomioiden. Tämä kuitenkin edellyttää, että henkilöstön asemaa vahvistetaan siten, että neuvottelualoite on molemmilla sopijaosapuolilla ja molempien osapuolten näkemykset huomioidaan ratkaisua haettaessa.
Työnantajalla on usein etulyöntiasema jo lähtötilanteessa. Työrauhavelvoite sitoo osapuolia, mutta työnantajalla on tulkintaetuoikeus ja direktio-oikeus, jotka käytännössä johtavat helposti työnantajan saneluun neuvotteluprosessissa, jos luottamusta ja jatkuvaa vuoropuhelua ei työpaikalla käydä. Tarpeellista onkin tasapainottaa tulkintaetuoikeutta ja varmistaa ns. perälauta työehtosopimuksen mahdollistaman paikallisen sopimisen osalta. Toisin sanoen jos osapuolet eivät pääse sopimukseen, noudatetaan yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä.
Keskeinen haaste paikallisen sopimisen edistämisessä on tiedonsaannin varmistaminen. Jos henkilöstön edustajalla ei ole riittäviä tietoja saatavilla, neuvotteluihin valmistautuminen on mahdotonta. Tämä voidaan osittain turvata siten, että henkilöstön edustajille taataan osallistumisoikeus työpaikan hallintoon.
Sopimiseen tarvitaan aina vähintään kaksi. Paikallinen sopiminen voi siis onnistua vain, jos työpaikalla aidosti neuvotellaan. Onnistunut sopiminen edellyttää myös sitä, että ratkaisun sisältöön voivat molemmat osapuolet voivat vaikuttaa.
Katarina Murto, STTK:n edunvalvontayksikön johtaja
***
Paikallinen sopiminen ja neuvottelut työajoista ovat yhä tärkeämpi osa luottamusmiesten työtä