paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan yleensä työ- tai virkaehtosopimuksessa annettua oikeutta sopia joistain työ- tai virkaehtosopimuksessa mainituista asioista työpaikkakohtaisesti toisin. Kysymys voi olla esimerkiksi mahdollisuudesta sopia työpaikalla joustavista työaikajärjestelyistä työehtosopimuksessa määritellyissä puitteissa. Mikäli asiasta ei paikallisesti sovita toisin, noudatetaan työehtosopimuksen määräystä sellaisenaan.

Työ- ja virkaehtosopimukset antavat yhä enemmän mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työn vaativuuden arvioinnista sekä tulospalkkauksesta voidaan osittain sopia paikallisesti. Samoin osa työehtosopimuksissa sovituista palkankorotuksista on voitu jättää työpaikkatasolle sovittavaksi. Myös työlainsäädäntö, kuten työaika– ja vuosilomalaki tarjoavat paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet.

STTK:n mielestä paikallinen sopiminen ja sen edistäminen työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, on hyvä asia, kunhan edellytykset työpaikalla ovat kunnossa. Jotta sopiminen voi onnistua, työpaikalla on oltava luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä henkilöstön välillä. Paikallinen sopiminen työpaikkatasolla vaatii neuvottelutaitoja ja osapuolten mahdollisimman tasavertaista asemaa. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työ- ja virkaehtosopimusten että työlainsäädännön tuntemusta, jota löytyy liittojen luottamusmiehiltä ja muilta henkilöstön edustajilta.

Tiedote

STTK: Vuoropuhelun parantaminen työpaikoilla vaatii parempaa johtajuutta

| 10.2.2017

STTK:n teettämän kyselyn mukaan vain 42% palkansaajista kokee, että heidän työpaikallaan käydään säännöllisesti keskustelua ylimmän johdon ja henkilöstön... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työpaikan kehittämiseen vähäiset

| 2.2.2017

STTK:n teettämän kyselyn perusteella 57 prosenttia palkansaajista kokee, ettei ole lainkaan tai on melko vähän vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten... Lue lisää

Tiedote

STTK: Tiedonsaannin toimimattomuus työpaikoilla vaikeuttaa yhteistoimintaa

| 26.1.2017

Yhteistoimintalaki velvoittaa työnantajaa antamaan henkilöstöryhmien edustajille tiedot yrityksen taloudellisesta tilasta, palkoista ja työsuhteista sekä selvityksen ulkopuolisen työvoiman käytön... Lue lisää

Blogi

Paikallinen sopiminen ja yleissitovuus suurennuslasin alla

| 16.6.2016

Työmarkkinajärjestöjä pidetään jähmeinä ja muutosta vastustavina, monen portaan hallinnollisina organisaatioina. Näin ei kuitenkaan ole. STTK ymmärtää sen tosiasian,... Lue lisää

Tiedote

STTK:n Antti Palola: Kilpailukykysopimuksen kaatuminen kiihdyttäisi vastakkainasettelua

Antti Palola | 19.5.2016

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoo, että kilpailukykysopimukseen tähtäävät liittokohtaiset neuvottelut saadaan määräajassa maaliin ja sopimus on kattava. –... Lue lisää

Blogi

Työpaikoilla kaikilla on parantamisen varaa ja taitoa

Erkki Auvinen | 9.5.2016

Tuottavuuden ja tuloksellisuuden parantaminen on näinä aikoina monella työpaikalla ykkösasia. Samaan aikaan STTK:laiset henkilöstön edustajat kuitenkin kertovat, ettei... Lue lisää