verotus

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.

STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.

Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja  hyväksytään eduskunnassa.

Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.

Blogi

Hyvinvointivaltion kestävä rahoitus edellyttää vahvaa veropohjaa

Taina Vallander | 4.4.2019

Hyvinvointivaltion laadukkaiden palveluiden takaaminen kaikille kansalaisille tulevaisuudessa vaatii seuraavalla hallituskaudella verotuksen rakenteen kokonaistarkastelua ja uudistamista. Verotuksen tulee elää... Lue lisää

Blogi

Varallisuuserot ovat tärkeämmät kuin tuloerot

| 1.3.2019

Suomessa puhutaan jatkuvasti tuloeroista. Joko siitä näkökulmasta että ne kasvavat jatkuvasti (vaikka ne eivät aina kasva), tai sitten... Lue lisää

Blogi

Tuloerot eivät ole kasvaneet – vai mitä?

| 28.2.2019

Yleensä tuloeroja mitataan ns. gini-kertoimella, joka kuvaa tulojen jakautumista eri tuloluokkien välille.  Havainto on, että Suomessa tuloerot eivät... Lue lisää

Blogi

Hyvätuloisten verotus – valitusta turhasta?

| 20.12.2018

Yleinen viisaus taloudellisessa keskustelussa kertoo, että asiantuntijoiden ei juurikaan kannata saada palkankorotuksia, ja että verotuksen progressio syö kouluttautumisen... Lue lisää

Uutinen

STTK:laisen keskituloisen perheen ostovoiman muutos 2018-19

| 19.12.2018

Palkansaajien tuloverotus säilyy ennallaan ensi vuonna Palkansaajien tuloverotus säilyy ennallaan ensi vuonna, ansiotason oletetaan nousevan keskimäärin 2,7 prosenttia.... Lue lisää

Blogi

Tulorekisteri aloittaa toimintansa

Seppo Nevalainen | 22.11.2018

Kansallinen tulorekisteri (KATRE) aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta. Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta, johon tiedon tuottajat ilmoittavat tiedot... Lue lisää