verotus

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.

STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.

Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja  hyväksytään eduskunnassa.

Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.

Tiedote

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Patrizio Lainà | 16.4.2024

Hallitus on päättänyt kehysriihessään kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Koska Suomi on jo taantumassa, STTK:n mielestä riski on, että... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista 

Antti Palola | 15.4.2024

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä... Lue lisää

Blogi

Kokonaisveroasteen säilyttäminen edellyttää 8 miljardin euron verotoimia

Patrizio Lainà | 8.4.2024

Olisiko jo aika osallistaa yrityksiä yhteiskunnan rahoittamiseen? Kokonaisveroaste laskee valtiovarainministeriön ennusteen perusteella 2,5 prosenttiyksikköä hallituskauden aikana vuoteen 2022... Lue lisää

Lausunto

Lausunto verohallinnon ohjeeseen Henkilökuntaedut verotuksessa

Seppo Nevalainen | 27.3.2024

STTK:n lausunto verohallinnolle Ohjeluonnokseen on tehty muutos verovapaata työterveyshuoltoa koskevaan lukuun 3.2. Ohjeen mukaan siihen on lisätty työterveyshuollon... Lue lisää

Blogi

Vuokratyövoiman kustannukset kuriin

Tom-Henrik Sirviö | 29.2.2024

Hyvinvointialueet alkavat olla pulassa yleistyneen vuokratyövoiman käytön kanssa. Vuokratyövoiman kustannuksiksi arvioitiin viime vuonna noin viisi prosenttia suhteessa henkilöstökuluihin.... Lue lisää

Uutinen

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuodelle 2024

Seppo Nevalainen | 17.11.2023

Verohallitus on päättänyt verovapaiksi katsottavista matkakustannusten korvauksista vuodelle 2024 seuraavasti: Kilometrikorvaus: henkilöautolla 57 senttiä/ km korvaus henkilölle, jolla... Lue lisää