Hallituksen esitykseksi eduskunnalle kiinteistöverotuksen arvostamisuudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle

  • Uudistuksessa on tavoite saada verotusarvot vastaamaan kiinteistöjen todellisia arvoja. Tavoite on kannatettava.
  • Tavoitteena ei ole kiristää kiinteistöverotusta.
  • STTK kannattaa rakentamattoman maan kiinteistöveron merkittävää tiukentamista.

Kiinteistöveron uudistamisen päämääränä on saada kiinteistöjen verotusarvot vastaamaan paremmin käypiä arvoja. Tavoite on kannatettava. Aiemmin asiassa tiedetään olleen haasteita ja uudistukselle tiedetään olevan tarvetta.

Esitetyt uudet laskentatavat ovat riittävän selkeitä tarkoitukseen nähden. Muutokset verrattuna nykytilaan ovat perusteltavissa. Uudistus ei vaikuta aiheuttavan kohtuuttomia rasituksia kenellekään. Tilastokeskuksessa ja Maanmittauslaitoksessa kehitettyjä uusia laskentamenetelmiä pystytään hyödyntämään.

Uudistuksella ei pyritä kiinteistöveron tuoton kokonaistason nousuun, vaan parempaan kohdistumiseen. STTK puoltaa tavoitetta.

Kiinteistöveron uudistamisessa STTK:n keskeinen pyrkimys on nostaa rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveroa nykytasosta. Tavoitteena on saada vauhditettua asuntorakentamista erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa.

Rakentamattoman tonttimaan korkeampi kiinteistövero on jo nyt olemassa, mutta tasot eivät ole riittävän korkeita, jotta olisi havaittu merkittävää vaikutusta asuntorakentamiseen.

Antti Koskela
STTK ry

Ajankohtaista

9.6.2023

Minun viikkoni: Nuorten ääni kuuluviin Euroopassa

Lue
8.6.2023

Toimihenkilöliitto Erto: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Jyty: Yksityisellä sosiaalipalvelualalla saavutettiin neuvottelutulos – työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Tehy: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos, meneillään olevat työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Pro lahjoittaa Ukrainan tulva-alueen uhrien avuksi 20 000 euroa

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Tasa-arvotoimista kasvua

Lue