työelämä

Työelämä-käsiteellä viitataan ansiotyöhön ja työn tekemisen tapoihin sekä siihen sosiaaliseen ja kulttuuriseen piirin, joka työssä muodostuu yksilöiden välille. Ammattiliitot ovat työelämän pelisääntöjen, työntekijöiden oikeuksien ja velvollisuuksien asiantuntijoita ja kehittäjiä. Liitot rakentavat reilumpaa työelämää neuvottelemalla työehtosopimuksissa palkoista ja muista työehdoista, kuten työajoista, sairausajan palkasta, ylityökorvauksista, vapaista ja lomista jne. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut taas ovat työpaikoilla tärkeitä työn kehittäjiä ja reilujen pelisääntöjen noudattamisen varmistajia. Ammattiliittojen keskusjärjestöt taas osallistuvat työelämän kehittämiseen esimerkiksi lainsäädännön kautta.

Työelämä ei ole staattinen, vaan jatkuvasti kehittyvä. Siihen vaikuttavat maailmaa muutenkin muuttavat ilmiöt, kuten esimerkiksi teknologian kehitys tai ilmastonmuutos. Työelämä edellyttää erilaista osaamista nyt kuin kymmenen vuotta sitten tai kymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta on myös osaamista, joka säilyttää arvonsa eri aikoina, kuten ongelmanratkaisukyky, sosiaaliset taidot, oppimistaidot tai luova ajattelu. Hyvä työelämä syntyy osaamisesta, taitavasta johtamisesta sekä yhteisesti luodusta suunnasta, joka innostaa kaikki tekemään parhaansa. Kun ponnistelusta ja tuloksesta vielä palkitaan, ollaan mahdollisuuksien äärellä.

Työelämä on merkittävä osa elämää jo pelkästään siitä syystä, että vietämme ison osan elämästämme työssä. Työn kautta yksilölle syntyy toimeentuloa, mutta myös itsensä toteuttamisen ja kasvun tapoja. Työikäinen väestö supistuu ja siksi on erityisen tärkeää, että työikäiset jaksavat hyvin ja viihtyvät työelämässä pitkään. Työhyvinvointi ja tuottavuus paranee, kun ihminen saa aktiivisesti kehittää omaa työtään. STTK tekee työtä, jotta hyvä työelämä toteutuisi kaikkien työtä tekevien kohdalla.

Tiedote

STTK selvitti: Seksuaalisesta häirinnästä vaietaan, työpaikoille tarvitaan selkeät säännöt häirinnän estämiseen

| 8.3.2018

Seksuaalinen häirintä työpaikoilla Viime syksystä asti maailmalla näkynyt Me too –kampanja on nostanut esille seksuaalisen häirinnän yleisyyden yhteiskunnan... Lue lisää

Uutinen

Seksuaalinen häirintä työelämässä -keskustelutilaisuus naistenpäivänä

| 15.2.2018

STTK:n perinteisessä Naistenpäivän tilaisuudessa esitään ratkaisuja seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi työpaikoilta. Kansainvälinen Me too -kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän... Lue lisää

Uutinen

Antti Palolan joulutervehdys: Työelämän muutos haastaa Suomen ja suomalaiset

| 21.12.2017

Antti Palolan joulutervehdys: Kohti vuotta 2018 – työelämän muutos haastaa Suomen ja suomalaiset Tänään on talvipäivänseisaus, aurinko alimmillaan... Lue lisää

Blogi

Matalapalkkatyö: Tuottavuuserot, palkkaerot ja talouden kasvu

| 14.12.2017

Kun työn tuottavuus kohoaa, työtuntia kohden syntyy aikaisempaa enemmän tavaroita ja palveluita. Tämä on kansakunnan vaurauden kasvun lähteistä... Lue lisää

Blogi

Matalapalkkatyö: Töitä tehdään jo nyt kirjavilla ehdoilla

| 13.12.2017

Alin taulukkopalkka. Mikä onnenpotku jo se olisi monille nuorille aikuisille, jotka painavat työtä nollatuntisopimuksilla tai palkkatyön ja yrittäjyyden... Lue lisää

Blogi

Matalapalkkatyö: Matalat palkat, matalat verot?

| 13.12.2017

Suomen työmarkkinoita luonnehtivat pienet palkkaerot ja pohjoismaisittain matala työllisyysaste. Teknologinen kehitys on johtanut myös Suomessa keskiluokan ”kutistumiseen”, kun... Lue lisää