luottamus

Luottamus on perinteisesti ollut merkittävä voimavara suomalaisilla työpaikoilla, ja kansainvälisissä vertailuissa meidät on usein luokiteltu luottamuksen kärkimaihin.

Hyvän luottamuksen ja yhteistoiminnan ilmapiirissä työt sujuvat. Tunne samassa veneessä olemisesta ja samaan suuntaan soutamisesta on vahva. Myös erilaiset muutos- ja kriisitilanteet pystytään hoitamaan yhdessä, puolin ja toisin joustaen.

Työnantajan ja työntekijöiden tulee molempien ymmärtää luottamuksen ja yhteistyön tärkeys. Niihin molempiin kannattaa yhdessä panostaa kaikin keinoin.

Ongelmat luottamuksessa ja yhteistoiminnassa heijastuvat kaikkiin työpaikan toimintoihin: tulokset ovat laihoja, voimavaroja kuluu vääriin asioihin ja pienetkin ongelmat paistuvat helposti kriiseiksi. Ongelmat luottamuksessa heijastuvat tavalla tai toisella myös asiakas- ja yhteistyösuhteisiin.

Ilman luottamusta ja yhteistyötä suomalaisten työpaikkojen on vaikea parantaa kilpailukykyään ja tuottavuuttaan.

Blogi

Terveisiä töistä! ”Lähiesimiehet tekevät kaikkensa työhyvinvoinnin edistämiseksi”

| 3.5.2016

Työhyvinvointi näkyy konkreettisimmin siinä, millä mielellä ja motivaatiolla työntekijät saapuvat töihin. Eli onko niin sanotusti kiva tulla töihin,... Lue lisää

Blogi

Luottamus on työpaikan korvaamaton voimavara

Erkki Auvinen | 2.5.2016

Ilman luottamusta ja yhteistyötä suomalaisten työpaikkojen on vaikea parantaa kilpailukykyään ja tuottavuuttaan. Luottamus onkin perinteisesti ollut merkittävä voimavara... Lue lisää

Tiedote

STTK:n Katarina Murto: Kilpailukykysopimus ei edellytä luottamusmiespakkoa

| 26.4.2016

STTK ihmettelee Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton tänään julkaisemassa tiedotteessa esitettyä tulkintaa kilpailukykysopimuksen sisällöstä. –  Kilpailukykysopimukseen ei sisälly... Lue lisää

Tiedote

Paikallisen sopimisen lisääminen edellyttää luottamusta

Antti Palola | 6.5.2015

Luottamuksen ilmapiiriä suomalaisilla työpaikoilla täytyy vahvistaa, jotta työelämän kehittäminen paikallisella tasolla voi onnistua. Digitalisaatio ja koko työelämän murros... Lue lisää