Luottamus ja vuoropuhelu pätevät ilmastotoimiinkin

Hallituksen toimintasuunnitelman mukaisesti suomalainen yhteiskunta muutetaan hiilineutraaliksi yhden sukupolven aikana vuoteen 2035 mennessä. Tämä on kunnianhimoinen ja kiitettävä tavoite. Keinoina ovat päästöjen vähentäminen ja hiilinielujen kasvattaminen. Näihin löytyykin jo monia tapoja ja teknologioita .

Ilmastoteolla on kiire

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi uuden päästöennusteensa pohjalta, että tavoite ei toteudu, ellei toimia vahvisteta. Etlan mukaan avainasemassa päästöjen vähentämisessä on teknologinen kehitys ja fossiilisista polttoaineista luopuminen. Työelämässä ilmastonmuutoksen torjunta näkyy konkreettisesti esimerkiksi uusina tuotantotapoina, energiaratkaisuina tai kierrätettävinä materiaaleina. Uusia toimintatapoja siis tarvitaan erityisesti työpaikoilla.

Luottamus ja vuoropuhelu kadoksissa

Kaikkia tehokkaita ilmastotoimia ei todennäköisesti koeta reiluina. Valitettavasti työntekijöiden työllisyysnäkymät hiilineutraalissa työelämässä ja siihen tarvittava osaaminen on hallituksen ilmastopolitiikassa tähän mennessä sivuutettu. Palkansaajat ovat valmiita isoihinkin toimenpiteisiin, jos ne toteutetaan oikeudenmukaisen siirtymän periaattein.

Tähän asiaan tarttui myös Suomen ilmastopaneeli  jonka mukaan hiilineutraalin yhteiskunnan tavoittelu voi johtaa suuria hiilipäästöjä aiheuttavien yksiköiden alasajoon, jolloin valtion tulisi kompensoida alueellisten ja sektorikohtaisten työpaikkojen menetyksien haittoja työntekijöille koulutuksella ja osallistamalla heitä muutosten suunnitteluun. Elinkeinopolitiikalla voidaan tukea alueiden kehitystä ja uusien vähähiilisten työprosessien ja työpaikkojen syntyä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt teollisuuden toimialaa kokevan vuoropuhelun vähähiilisyyden tiekartoista . Rakentava vuoropuhelu eri toimijoiden välillä olisikin ensiarvoisen tärkeää, sillä meidän kaikkien etu on, että alan toimenpiteet koetaan oikeutetuiksi. Valitettavasti tämä niin sanottu vuoropuhelu on ollut lähinnä kosmeettista, työntekijöitä ei ole otettu mukaan tiekarttojen käytännön suunnitteluun ja keskusteluun.

Työntekijät tarvitsevat takeet reilusta tulevaisuudesta

Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia aloja ja niiden työntekijöitä. Useimmissa ilmastonmuutokseen liittyvissä, eri toimialoja koskevissa tulevaisuus- ja lakihankkeissa, sekä muutosturvan suunnittelussa tarvitaan hyvää kolmikantaista vuoropuhelua, jotta ilmastotoimet voidaan toteuttaa sujuvammin. STTK on valmis osallistumaan työhön aktiivisesti.

Ilmastonmuutoksen negatiiviset seuraukset ovat kalliita niin rahallisesti, kuin yhteiskuntarauhan vuoksi. Ehkäisy- ja sopeutumistoimenpiteiden hinta nousee koko ajan, erityisesti jos niitä lykätään pitkälle. Siksi hallituksen kannattaa jo taloudellisistakin syistä tukea luottamuksen rakentamista ja aitoa vuoropuhelua ilmastotoimista.

STTK:n ilmastolinjaus ja sen työelämää koskevat esitykset sisältävät useita ehdotuksia hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi. Linjauksen lähtökohtana on työelämän reilu siirtymä kestävään työhön. Näihin esityksiin hallituksen olisi hyvä tutustua ensi viikon alun ilmastotoimia käsittelevässä kokouksessaan.

Leila Kurki, asiantuntija – työelämä ja innovaatiot

***

Ilmastonmuutoksen velkakello tikittää

Ajankohtaista

18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue