verotus

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.

STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.

Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja  hyväksytään eduskunnassa.

Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.

Tiedote

Palkansaajajärjestöt: Talouden hento kasvu turvattava – palkansaajien verotusta ei pidä kiristää

| 19.4.2017

Palkansaajakeskusjärjestöt edellyttävät hallitukselta, ettei se kiristä palkansaajien verotusta puoliväliriihessä. SAK, Akava ja STTK muistuttavat yhteisessä verokannanotossaan, että Suomen... Lue lisää

Blogi

Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus – veropolitiikan pyhä lehmä

| 16.3.2017

Veropolitiikan pyhä lehmä on listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus, jonka perusteisiin ei ole soveliasta kajota. Suomessa on tehty viime vuosina... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työnantajan koulutuksen verovapaus ja T&K-verovähennys käyttöön työllisyyden tueksi

| 9.2.2017

Toimihenkilöjärjestö STTK tukee valtiovarainministeri Petteri Orpon asettaman verotyöryhmän esitystä työnantajan maksaman koulutuksen verovapaudesta. Tämä on perusteltua elinikäisen oppimisen... Lue lisää

Tiedote

Henkivakuutuksen veronkiristys osuu työntekijöiden ryhmähenkivakuutukseen

| 10.8.2016

Valtiovarainministeriön vero-osaston ehdottama henkivakuutuskorvausten veronkiristys vaikuttaisi kaikkiin suomalaisiin työntekijöihin työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen kautta. Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta maksetut korvaukset ovat olleet... Lue lisää

Tiedote

STTK: Hallituksen lunastettava lupauksensa pieni- ja keskituloisten verokevennyksistä

| 1.5.2016

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää erittäin tärkeänä, että maan hallitus kertoo lupaamansa ansiotulojen verotukseen liittyvistä kevennyksistä ennen kilpailukykysopimuksen... Lue lisää

Blogi

Mikä perustulo?

Samppa Koskela | 10.3.2016

Perustulolla tarkoitetaan kaikille säännöllisesti ja ehdoitta maksettavaa tuloa toimeentulon turvaamiseksi. Aiheesta on keskusteltu Suomessa ainakin 30 vuoden ajan. Perustulosta... Lue lisää