tasa-arvo työelämässä

Tasa-arvo työelämässä on suomalaisen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta.
Tasa-arvo on ihmisoikeus ja perusoikeus, johon velvoittavat kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö. Suomessa tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lisäksi lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.

Syrjinnän kieltojen lisäksi tasa-arvolaki velvoittaa kaikki työntekijät edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

STTK pitää työpaikoilla tehtäviä tasa-arvosuunnitelmia oikein tehtyinä hyvinä ja konkreettisina välineinä tasa-arvon lisäämiseen työpaikoilla. Tasa-arvoisella työpaikalla työntekijöiden työtyytyväisyys ja työhyvinvointi lisääntyy, millä on suora vaikutus työn tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen.

Tasa-arvon edistäminen on perinteisesti ollut yksi STTK:n toiminnan periaatteista ja edunvalvonnan tavoitteista. Olemme esimerkiksi jo vuosia nostaneet esille naisten palkkatasa-arvoa ja korostaneet nuorten sukupolvien tasa-arvoa oikeudella riittävään eläkkeeseen.

Blogi

Tytöiksi ja pojiksi, mutta tasa-arvoisiksi aikuisiksi

Marja-Liisa Rajakangas | 18.2.2014

Luin jutun ruotsalaisesta päiväkodista, joka pyrkii eräänlaiseen sukupuolineutraaliuteen (HS 3.2.). Ruotsin kielessä sana hon tarkoittaa tyttöä ja han... Lue lisää

Tiedote

EU:n tuomioistuimelta merkittävä päätös äitiysvapaan ajan palkasta

| 14.2.2014

Euroopan unionin tuomioistuin antoi eilen 13.2.2014 tuomion (asioissa C-512/11 ja C-513/11), jossa se katsoi, että työntekijällä on oikeus... Lue lisää

Suositus työn ja perheen tasapainottamisen hyvistä käytännöstä

| 18.11.2013

Työmarkkinajärjestöjen yhteinen suositus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen hyvistä käytännöistä työpaikalla.

Tiedote

STTK:n kysely: Suomalaiset eivät usko palkkatasa-arvon toteutumiseen työelämässä

| 31.10.2013

Sukupuolten välisen palkkaeron kaventuminen on Suomessa äärimmäisen hidasta. Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan naisten palkka on Suomessa tänä vuonna keskimäärin... Lue lisää

Opas sukupuolivaikutusten arviointiin

| 2.10.2013

Työpaikoille tarkoitettu opas, jossa kerrotaan, miten työpaikalla voidaan edistää tasa-arvoa lakisääteisen sukupuolivaikutusten arvioinnin kautta.

Tiedote

STTK muistuttaa tasa-arvosuunnitelmista yli 30 hengen työpaikoilla

| 19.7.2013

Toteutuuko tasa-arvo työelämässä? STTK:n Reilu työ kuuluu kaikille! -kampanjassa Porin SuomiAreena-tapahtuman yhteydessä kansalaisilta kysyttiin, onko työpaikkasi tasa-arvoinen ja... Lue lisää