Tehy: Työaikalain muutos osuisi kipeästi naisvaltaiseen sote-alaan

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva työaikalain muutos uhkaa heikentää sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työehtoja.

Työaikalain tarkoitus ja tehtävä on suojella työntekijöitä. Sote-alalla ilmenee jo tälläkin hetkellä merkittäviä työssä jaksamisen ongelmia. Nyt työntekijän suojaa ollaan rapauttamassa entisestään.

Tehy vastustaa työaikasuojelun heikentämistä sote-alalla ja edellyttää, että esitetystä jaksotyön soveltamisalan laajentamisesta luovutaan.

Tehy vastustaa työaikasuojelun heikentämistä sote-alalla ja edellyttää, että esitetystä jaksotyön soveltamisalan laajentamisesta luovutaan.

Jaksotyö on kehitetty 1940-luvulla eikä se toimi 2020-luvun Suomessa

Jaksotyö on kehitetty 1940-luvulla eikä se toimi 2020-luvun Suomessa. Jaksotyö on naisia syrjivä, työantajalle halpa työaikamuoto, joka on työaikasuojelun kannalta surkea. Jaksotyötä käytetään nykyään erityisesti naisvaltaisella sote-alalla säästösyistä.

Hallituksen esityksen mukaan jaksotyön käyttöä ollaan nyt laajentamassa. Jaksotyön piiriin ollaan siirtämässä käytännössä kaikki tehyläiset työt. Kyseinen työaikamuoto olisi jatkossa käytettävissä muun muassa yötyötä edellyttävissä varhaiskasvatuspalveluissa, pääosan vuorokaudesta toimivissa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä sairaankuljetus- ja ensihoitotyössä. Lisäksi edellä mainittuihin kiinteästi liittyvissä tukitoiminnoissa kuten veripalvelussa voitaisiin käyttää jaksotyömuotoa.

Jaksotyön käytön laajentamisella ei ole nähtävissä muuta perustetta kuin taloudellinen säästötavoite. Jaksotyömuodossa työntekijä joustaa saamatta asianmukaisia ylityökorvauksia ja samalla työnantaja säästää.

Hallituksen esityksen toinen keskeinen ongelma on Tehyn mukaan keskimääräisen yleistyöajan lisätyökiintiö. Ehdotettu muutos käytännössä romuttaa vuorokautisen työaikasuojelun eli oikeuden 8 tuntiseen työpäivään. Muutoksen jälkeen työntekijä ei voisi enää kieltäytyä työskentelemästä 8 tunnin työrupeaman jälkeen, vaan vasta viikoittaisen lisätyökiintiön ylittymisen jälkeen.

Ehdotettu muutos käytännössä romuttaa vuorokautisen työaikasuojelun eli oikeuden 8 tuntiseen työpäivään.

Muutos tarkoittaisi voimakasta rajoitusta työntekijöiden vapaa-ajan käyttöön

Muutos tarkoittaisi voimakasta rajoitusta työntekijöiden vapaa-ajan käyttöön ja yksityiselämän suojaan. Työpäivän venyminen lisätyövelvoitteen johdosta yli suunnitellun 8 tunnin työpäivän merkitsisi monelle työntekijälle ongelmia mm. lastenhoidon järjestämisessä. Lisääntyvä epävarmuus työajoista vaikeuttaisi kaikilta osin työn ja muun elämän yhteensovittamista.

Muutosesitykselle on vaikeaa nähdä muuta kuin taloudellista säästöperustetta. Työaikasuojelua ja työntekijöiden hyvinvointia muutoksella ei ainakaan edistetä.  Tehy vaatii, että keskimääräisen yleistyöajan lisätyökiintiötä ei säädetä.

Tehyn hallitus kritisoi kokouksessaan tänään voimakkaasti esityksiä työaikalain muuttamisesta.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, gsm 040 821 0028
Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Maija Wilskman, gsm 0400 132 828

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue