Rauha, demokratia ja oikeudet puhuttavat globaalin palkansaajaliikkeen kongressissa.

Kirjoittaja:

Maria Häggman

kansainvälisten asioiden päällikkö

Profiili

Tällä viikolla palkansaajaliikkeen maalimanjärjestö ITUC on kokoontunut Kööpenhaminaan kongressiin.

Palkansaajaliike, joka on myös maailman suurin rauhanliike, keskustelee tällä viikolla kaikille palkansaajille tärkeistä tulevaisuuskysymyksistä. Yksi kongressin neljästä pääteemasta keskittyykin juuri rauhan, demokratian ja oikeuksien ympärille. Perusasioita, jotka ovat edellytys kaikelle hyvinvoinnille ja yhteiskunnalliselle kehitykselle.

Kongressin keskustelua leimaa yhteinen huoli demokratian kehityksestä maailmassa. Se on asia, jota järjestön pääsihteeri Sharan Burrow korosti avausalustuksessaan, ja jota myös STTK:n puheenjohtaja Antti Palola painotti omassa puheenvuorossaan.

ITUC tekee joka vuosi selvityksen perusoikeuksien kehityksestä maailmassa sekä  julkaisee kehitystä kuvaavan indeksin.  Kehitys kuluneen vuoden aikana on ollut valitettava ja luvut ovat menneet huonompaan suuntaan.

Viimeisin vuoden aikana maiden määrä, jossa demokraattisia perusoikeuksia heikennetään, on noussut 50:stä 54: ään.

Yhä useammassa maassa kielletään tai rajoitetaan sananvapautta ja kyseenalaistetaan demokratian periaatteet. Viimeisin vuoden aikana maiden määrä, jossa demokraattisia perusoikeuksia heikennetään, on noussut 50:stä 54: ään. Työntekijöihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt ja sitä esiintyy nyt 65:a maassa, verrattuna 59: ään vuotta aikaisemmin. Suurin negatiivinen muutos vuoden 2017 ja 2018 välillä demokratian kehityksessä on kuitenkin mielivaltaisten työntekijöiden pidätyksien lisääntyminen, jota on tapahtunut huomattavasti useammassa maassa. Tämä luku on vuoden aikana kiivennyt 44:stä 59: ään.

Demokraattisten arvojen kyseenalaistamista tapahtuu myös Euroopassa

Suurten muutosten keskellä demokraattisten arvojen kyseenalaistamista tapahtuu myös meillä Euroopassa. Euroopan Unionissa viime vuosina muun muassa Puola ja Unkari ovat haastaneet oikeusvaltioperiaatetta ja rajoittaneet sananvapautta. Vapaan median rajoittaminen on äärimmäisen vaarallista tilanteessa, jossa vaihtoehtoiset faktat pääsevät ohjaamaan mielipiteiden muodostumista ja populismi on saanut vahvan jalkasijan monessa Euroopan maassa.

Tässä palkansaajaliikkeellä on selkeä rooli myös tulevaisuudessa toimia rauhanjärjestönä ja demokraattisen päätöksenteon välineenä sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Meidän on kansainvälisen yhteisön jäsenenä oltava mukana vaikuttamassa demokratian suotuisaan kehitykseen ja tiedustettava että globaali kehitys vaikuttaa myös Suomen poliittiseen keskustelun ja mielipiteisiimme yhteiskunnassa. Globaalissa vertailussa kuulumme maailman demokraattisimpiin valtioihin.

Olemme STTK:sta ITUC:n kongressissa tällä viikolla jakamassa omia kokemuksiamme toimivasta demokraattisesta yhteiskunnasta ja sopimusyhteiskunnasta kansainvälisten kollegojemme kanssa. Olemme onnellisessa asemassa kun voimme vapaasti käyttää perusoikeuksiamme, sananvapauttamme ja toimia ilman väkivallan vaaraa.  Haluamme pystyä siihen myös tulevaisuudessa. Vaalimalla perusoikeuksia, edistämällä sopimusyhteiskuntaa ja käymällä aktiivista yhteiskuntakeskustelua voimme jatkossakin olla demokratian kärkimaana ja toimia esimerkkinä myös muille.

Maria Häggman, kansainvälisten asioiden päällikkö, STTK

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue