Kesälomalla julkistettiin Suomen vihreän siirtymän osalta kaksi varsin merkittävää julkaisua, joita lomalainen ei ehtinyt kuin silmäillä ohimennen. Nyt arjen paluun yhteydessä on aika katsoa tarkemmin, mitä niistä löytyy.
Kesäkuun Euroopan unionin parlamenttivaaleissa äärioikeisto menestyi kohtuullisesti, vaikka suurempi jytky jäikin saavuttamatta. Pitkin alkuvuotta vihreä siirtymä ja sen vaikutukset olivat poliittisen paineen alla useissa jäsenmaissa, ja tämä näkyi esimerkiksi maanviljelijöiden mielenilmauksissa kevään aikana. Euroopan parlamenttiin valittiin paljon edustajia, joilla on varsin skeptinen suhtautuminen ilmastopolitiikkaan ja vihreään siirtymään.
Vaalien jälkeen onkin mielenkiintoista seurata, miten uusi komissio vihreää siirtymää Euroopassa ajaa. Puhetta on ollut etenkin kilpailukyvyn korostamisesta ja hallinnollisen taakan vähentämisestä.
Jatkokaudelle komission puheenjohtajaksi valittu Ursula Von der Leyen julkaisi heinäkuussa komission poliittiset suuntaviivat vuosille 2024–2029.
Ainakin suunnitelmien ja puheen tasolla oikeudenmukainen siirtymä ja osaamiseen panostaminen näkyvät Euroopan komission linjauksissa voimakkaammin kuin Suomen hallituksen osalta.
Komissio tuntuu ottavan osaltaan oppia USA:sta, missä presidentti Bidenin hallinto ajoi maan vihreän siirtymän IRA-pakettia pitkälti juuri teollisten investointien, työpaikkojen, osaamisen ja hyväpalkkaisten työpaikkojen kautta. Sopiikin jälleen ihmetellä, kuinka vähän Suomessa hallitus käyttää samoja teemoja tilanteessa, jossa kipeästi kaivattaisiin uskoa talouskasvuun ja vihreän siirtymän läpivientiin oikeudenmukaisesti.
Mielestäni EU:n linjauksissa vihreässä siirtymässä näkyvät huoli jäämisestä USA:n ja Kiinan jalkoihin teollisuuden kilpailussa, aito huoli osaavan työvoiman riittävyydestä ja kansalaisten pitäminen mukana turvaamalla siirtymän oikeudenmukaisuus.
Saksalla suuria suunnitelmia vedyn suhteen
Vaikka tähän mennessä vihreän vedyn ennusteita on Euroopassa vedetty alas, monessa maassa uskotaan vedyn tulevaisuuteen vihreän siirtymän tärkeänä osatekijänä. Etenkin Saksassa vedyn varaan lasketaan paljon ja maan hallitus julkistikin kesällä strategiansa vedyn tuontiin. Strategian mukaan Saksa toisi vuonna 2030 noin 50 – 70 prosenttia tarvitsemastaan vedystä ulkomailta.
Strategiassa Saksa suunnittelee vedyn ja vedystä johdettujen tuotteiden tuontia Saksaan muun muassa eri putkiverkostojen ja laivojen avulla. Laivojen avulla esimerkkeinä yhteistyömaista mainitaan esimerkiksi Kanada, Australia ja Namibia.
Suomen kannalta mielenkiintoista on vedyn tuominen Saksaan putkien avulla. Tässä mainitaan neljä pääsuuntaa; Pohjanmeri, Itämeri, Kaakkois-Eurooppa ja Etelä-Eurooppa (ja mahdollinen jatko Pohjois-Afrikkaan). Näistä selvästi pisimmällä ovat suunnitelmat Pohjanmeren suunnalta. Esimerkiksi Tanskasta tulisi olla yhteys Saksan omaan putkiverkostoon valmiina vuonna 2028. Myös Hollanti ja Belgia aiotaan sitoa verkostoon jatkossa.
Suomen mahdollisuuksista puhuttaessa onkin realistista muistuttaa, että jonossa on muitakin maita.
Jaakko Haikonen
Kirjoittaja on STTK:n ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntija