Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat päässeet sopuun Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän palkkojen yhdenmukaistamisesta. Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen sovintoon, jonka myötä vältetään pitkäkestoinen oikeusprosessi.

Hyvinvointialueiden pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen yhdenmukaistamisesta syksystä 2021 alkaen.

Neuvotteluissa päästiin lopulta sovintoratkaisuun, jonka allekirjoittivat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus ja pääsopijajärjestöt tiistaina 28. marraskuuta. 

– Olemme tyytyväisiä saavutettuun sovintoon palkkojen yhdenmukaistamisesta. Liikkeen luovutus Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä tapahtui jo vuoden 2017 alussa, joten nyt oli korkea aika saada palkkaharmonisointi toteutettua, sanoo Jytyn pääluottamusmies Ann-Mari Lehtinen.

Sovinnon myötä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän palveluksessa olleen henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat korotetaan vaativuustasojen korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin 1.7.2020 lukien. Sovintoratkaisu ei koske Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle 1.1.2023 jälkeen uutena tullutta henkilöstöä.

– Henkilöstön kannalta on erittäin tärkeää, että samasta työstä maksetaan sama tehtäväkohtainen palkka, korostaa Jytyn neuvottelijana toiminut työmarkkinajuristi Anniina Kannelsuo.

– Nyt olisi oleellista tavoittaa myös aiemmin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän palveluksessa työskennelleet, joiden työsuhde on ollut voimassa 1.7.2020 jälkeen. Heidän kannattaa ilmoittautua hyvinvointialueen antamien ohjeiden mukaisesti, jotta saavat osuutensa ratkaisusta, Kannelsuo jatkaa.

Sovintoratkaisu on taloudellisesti merkittävä. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on luvannut tiedottaa itse sovinnon tarkemmasta sisällöstä henkilöstölleen.

Kuntayhtymä muodostettiin ennen sote-uudistusta

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä perustettiin vuoden 2017 alussa, jolloin kuntayhtymä ryhtyi järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Samalla kuntien ja kaupunkien sote-henkilöstö siirtyi kuntayhtymän palvelukseen. Kuntayhtymän henkilöstö siirtyi myöhemmin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023.

– Työnantajan on liikkeen luovutuksen yhteydessä harmonisoitava palkat kärkipalkkoihin. Oikeuskäytäntökin edellyttää, että palkkaharmonisointi tulisi tehdä kohtuullisessa, noin kahden vuoden määräajassa, Kannelsuo huomauttaa.

Hyvinvointialueilla pääsopijajärjestöt ovat Julkisen alan unioni JAU ry (Jyty ja JHL), Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö SOTE ry.

Lisätiedot Jytyssä:

Pääluottamusmies Ann-Mari Lehtinen, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, puh. 044 440 6088

Työmarkkinajuristi Anniina Kannelsuo, puh. 020 789 3712

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue