verotus

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.

STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.

Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja  hyväksytään eduskunnassa.

Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.

Lausunto

Lausuntopyyntö verotietojen julkisuutta ja salassapitoa koskevan lainsäädännön muuttamisesta

Seppo Nevalainen | 9.5.2022

STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle Pohjoismaiseen avoimeen yhteiskuntaan kuuluu verotietojen julkisuus. Verotietojen julkisuudella on monia myönteisiä vaikutuksia. Se parantaa demokratian... Lue lisää

Lausunto

HE eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamiseksi

Seppo Nevalainen | 9.5.2022

STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle STTK ry kannattaa taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottoa. Taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotolla on monia myönteisiä vaikutuksia.... Lue lisää

Blogi

Hallitukselta vahvat keinot energian hinnannousun kompensoimiseksi

| 18.2.2022

Valtiovarainministeri Annika Saarikon tänään (18.2.) esittelemät helpotukset polttoaineiden kohonneiden hintojen aiheuttamiin paineisiin ja maatalouden huvenneen kannattavuuden parantamiseen ovat... Lue lisää

Blogi

Hyvinvointialueet – yksi Suomen historian suurimmista uudistuksista

Seppo Nevalainen | 14.1.2022

Hyvinvointialueiden perustaminen on yksi Suomen historian suurimpia uudistuksia. Uudistuksessa merkittävä osa julkisesta taloudesta siirtyy kokonaan uusien toimijoiden, hyvinvointialueiden... Lue lisää

Uutinen

Vuodenvaihteessa voimaan tulevia muutoksia etuihin ja maksuihin

| 27.12.2021

Ansiotulojen verotus kevenee hieman  Ansiotulojen verotus kevenee hieman ensi vuonna. Palkansaajan tuloveroasteikkoihin tehdään hintojen nousua vastaavat korotukset. Tämä... Lue lisää

Uutinen

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2022

| 26.11.2021

  Verohallinto on päättänyt verovapaiksi katsottavista matkakustannusten korvauksista vuodelle 2022 seuraavasti: Kilometrikorvaus*: – henkilöautolla                                                                                    46 senttiä/ km –... Lue lisää