Matkailijaverolaki, luonnos hallituksen esitykseksi

STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle

STTK suhtautuu esitykseen myönteisesti. On perusteltua, että kunnille annetaan mahdollisuus kerätä matkailusta verotuloja erityisesti alueilla, joilla matkailu aiheuttaa merkittäviä infrastruktuuri-, ympäristö- ja palvelukustannuksia. Matkailun kasvusta aiheutuvien kustannusten ei tule jäädä yksinomaan kuntalaisten ja kuntien peruspalveluiden rahoituksen kannettaviksi.

Matkailuala on työvoimavaltainen ja sillä toimii paljon pieniä yrityksiä. Veron vaikutuksia matkailukysyntään, työllisyyteen ja yritysten toimintaedellytyksiin tulee siksi seurata. Samalla on huolehdittava eri majoitusmuotojen kilpailuneutraliteetista siten, että hotellien, muiden majoitusyritysten ja lyhytvuokrauksen verokohtelu on mahdollisimman yhdenmukaista.

Veron toimeenpano tulee toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja hallinnollinen taakka erityisesti pienille toimijoille pitää vähäisenä. Ilmoitusmenettelyjen ja sähköisten järjestelmien tulee olla selkeitä ja helppokäyttöisiä.

STTK katsoo, että matkailijaveron hyväksyttävyyttä vahvistaa verotuottojen läpinäkyvä käyttö. Tuottoja on perusteltua hyödyntää matkailusta aiheutuvien kustannusten kattamiseen, kuntien palvelukyvyn vahvistamiseen sekä kestävää matkailua tukeviin investointeihin.

Koska verotuotot voivat keskittyä voimakkaasti suurimpiin matkailukuntiin, tulee myös vaikutuksia kuntien välisiin taloudellisiin eroihin ja veron suhdetta valtionosuusjärjestelmään seurata.

STTK pitää tärkeänä, että lainsäädännön vaikutuksista tehdään jälkiarvio muutaman vuoden kuluttua lain voimaantulosta. Arvioinnissa tulee tarkastella erityisesti vaikutuksia työllisyyteen, matkailualan yrityksiin, kuntatalouteen sekä eri majoitusmuotojen kilpailuasemaan.

Lisätietoja STTK:ssa: Seppo Nevalainen, ekonomisti