työllisyys

Työllisyysaste lasketaan työssä olevien osuutena työikäisestä väestöstä. Työikäisillä tarkoitetaan 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.

STTK haluaa edistää korkeamman työllisyysasteen aikaansaamista Suomessa. Tällä vaalikaudellamaan hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin ja se on jo nyt toteutunut. Ensi vaalikaudella työllisyysastetta tulisi saada nostettua vielä yli 75 prosentin, jotta väestön ikääntymisestä aiheutuvat julkisten menojen lisäykset voidaan rahoittaa. Tällöin Suomen työllisyysaste nousisi pohjoismaiselle tasolle.

Blogi

Taloudesta tiistaina: Työllisyyttä ei paranneta työsuhdeturvaa heikentämällä

| 4.4.2017

Suomessa työntekijöiden irtisanominen on kansainvälisesti verrattuna melko helppoa. Kollektiivi-irtisanomisten eli tuotannollisin ja taloudellisin perustein säännellyn irtisanomiskynnyksen osalta Suomi... Lue lisää

Tiedote

Palkansaajat pettyivät koulutustyöryhmään – hallitukselta odotetaan nyt parannuksia työttömien mahdollisuuteen opiskella

| 30.3.2017

Palkansaajakeskusjärjestöt ovat pettyneitä opetus- ja kulttuuriministeriön kolmikantatyöryhmään, jossa ei löydetty keinoja helpottaa työttömien kouluttautumista tai sivutoimista opiskelua. SAK,... Lue lisää

Blogi

Rottakoe: ei suositella ihmisille

| 14.3.2017

Onko jotain jäänyt sanomatta EK:n hallituksen puheenjohtajan haastatteluun Hesarissa 12.3?On – ja paljon. Lasketaan, ei sätitä. Työvoimakustannusten (lue:... Lue lisää

Tiedote

STTK: Kannustinloukkuihin tasapainoinen työryhmäraportti jatkotyön pohjaksi

| 3.3.2017

STTK:n mielestä Tuulia Hakola-Uusitalon johtaman virkamiestyöryhmän esitys on tasapainoinen ja harkittu kokonaisuus kannustinloukkujen purkamiseksi. Se, että työryhmä esittää... Lue lisää

Tiedote

STTK: Osallistava sosiaaliturva kaipaa konkreettisia työllisyystoimia

Samppa Koskela | 8.2.2017

Selvitys osallistavan sosiaaliturvan malleista julkaistiin tänään. Selvitystyöryhmä ehdottaa pitkäaikaistyöttömille osallistumistuloa, jonka ehtona olisi osallistuminen sosiaalityöntekijän kanssa laaditussa suunnitelmassa... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus työllisyysraportista: Jo riittää

| 4.10.2016

Maan hallituksen budjettiriihessä asettama kolmikantainen työllisyystyöryhmä jätti eilen loppuraporttinsa valtiovarainministeri Petteri Orpolle. STTK:n hallitus käsitteli työllisyystyöryhmän raporttia tänään... Lue lisää