Työmarkkinakeskusjärjestöjen työvoimapoliittisia ehdotuksia hallitusohjelmaneuvottelijoille

Työllisyysaste

EK, KT, SAK, Akava ja STTK

Työvoimapalvelut

Työllistymistä ja osallisuutta tehostetaan oikein kohdennetuilla ja henkilökohtaiseen kohtaamiseen perustuvilla palveluilla. Palveluiden resursseja lisätään kohti pohjoismaista tasoa. Parannetaan palveluiden saatavuutta, laatua, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta sekä tiivistetään työvoimapalvelujen ja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen välistä yhteistyötä. Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu on valtiolla.

Työvoimapalvelujen toimenpiteet perustuvat henkilökohtaisten kohtaamisten perusteella tehtäviin arviointeihin. Toimenpiteet koostuvat työvoimapalvelujen lisäksi tarvittavista sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluista. Työvoimapalveluja kehitettäessä otetaan huomioon alueellisista työllisyyskokeiluista, mukaan lukien kuntien ja muiden palvelujentuottajien käytöstä saadut kokemukset.

Osana tätä uudistusta kohdennetaan ikääntyneille ja työkykynsä, osaamisensa tai työhistoriansa vuoksi heikossa työmarkkina-asemassa oleville työttömille työnhakijoille erityisiä työllistymistä tukevia toimia jo työttömyyden alkaessa.

Palkkatuki

Palkkatuen käyttöä edistetään vähentämällä siihen liittyvää byrokratiaa, jotta palkkatuen käyttö laajenee myös yrityksissä. Muutetaan järjestelmää siten, että työnantaja saa sitovan palkkatukipäätöksen ennakolta. Osana ikääntyneen työttömän palveluprosessia arvioidaan tarve tukea työllistymistä palkkatuella ja tehdään mahdollinen palkkatukipäätös.

Vaikeasti työllistyvien osatyökykyisten, pitkäaikaistyöttömien ja maahanmuuttajien palkkatuen enimmäismäärä nostetaan 70 prosenttiin palkkauskustannuksista ja vastaavasti euromääräinen enimmäistaso nostetaan 1 960 euroon kuukaudessa.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue