työllisyys

Työllisyysaste lasketaan työssä olevien osuutena työikäisestä väestöstä. Työikäisillä tarkoitetaan 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.

STTK haluaa edistää korkeamman työllisyysasteen aikaansaamista Suomessa. Tällä vaalikaudellamaan hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin ja se on jo nyt toteutunut. Ensi vaalikaudella työllisyysastetta tulisi saada nostettua vielä yli 75 prosentin, jotta väestön ikääntymisestä aiheutuvat julkisten menojen lisäykset voidaan rahoittaa. Tällöin Suomen työllisyysaste nousisi pohjoismaiselle tasolle.

Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK: Työterveyshuollon tuella pitempiä työuria

| 16.5.2017

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat yksimielisiä siitä, että työterveyshuoltoa tarvitaan myös uudessa sote-toimintaympäristössä tukemaan työntekijöiden terveyttä ja... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus: Kyttääminen ei auta työtöntä eikä paranna työllisyyttä

| 10.5.2017

Tänään kokoontuneen STTK:n hallituksen mielestä työttömyys on saatava talttumaan ja kaikki kivet työllisyyden edistämiseksi on käännettävä.– Suhtaudumme myönteisesti... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työnhakuun tarvitaan lisää tukea, ei tarpeetonta valvontaa

| 5.5.2017

Työ- ja elinkeinoministeriö lähettää tänään lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanoa ja seuraamusjärjestelmää koskevista uudistuksista. STTK:n mielestä jo nyt... Lue lisää

Tiedote

STTK:n kysely: Työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät YT-neuvottelut laskussa – odotukset työllisyyden parantumisesta silti heikkoja

| 24.4.2017

STTK:n työpaikkojen henkilöstön edustajille suunnatun kyselyn mukaan työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät YT-neuvottelut ovat hienoisessa laskussa. Kyselyn mukaan työpaikkojen vähenemistä odotti... Lue lisää

Henkilöstön edustajien näkemykset työllisyydestä 2017

Seppo Nevalainen | 24.4.2017

Blogi

Työttömän kannattaa kouluttautua – omaehtoisen koulutuksen tarveharkinnasta luovuttava

Riina Nousiainen | 12.4.2017

Työttömyys Euroopan unionin alueella on laskenut alle 9 prosenttiin, ja Suomessakin työttömyyden kasvu on pysähtynyt. Haasteena on meillä... Lue lisää