työn ja perheen yhteensovittaminen

Suomalaista yhteiskuntaa pidetään perhe- ja lapsiystävällisenä, mutta samalla syntyvyys ja lasten lukumäärä laskee koko ajan.

STTK:n mielestä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen pitäisi toteutua nykyistä paremmin. STTK katsoo, että työelämän tulisi joustaa työntekijän eri elämäntilanteissa ja että työpaikoista pitäisi tehdä nykyistä perheystävällisempiä. Työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmilla voidaan edistää työn ja perheen yhteensovittamista. Laadukas varhaiskasvatus sekä pienten koululaisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan palvelut tukevat omalta osaltaan vanhempien työssä käyntiä.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on laajempi kysymys kuin vain perhevapaajärjestelmä tai pikkulapsivaihe, sillä useilla työntekijöillä saattaa olla hoivavastuuta myös esimerkiksi iäkkäistä vanhemmistaan tai aikuisesta vammaisesta lapsestaan.

Uutinen

Kirje kansanedustajille: Perhevapaajärjestelmä vaatii kipeästi uudistamista

| 11.11.2018

Perhevapaajärjestelmä vaatii kipeästi uudistamista. Nykyinen perhevapaamallimme onPohjoismaiden jäykin ja sen korvaustaso on matalin. Malli ei tue työn ja... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry: Liiallinen joustavuus työajoissa ei palvele työn ja perhe-elämän yhteensovittamista

| 14.10.2018

Hallituksen työaikalakiesityksessä liukuvan työajan työaikasaldoa kasvatetaan 40 tunnista 60 tuntiin 4 kk:n seurantajakson aikana. Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki... Lue lisää

Tiedote

Järjestöjen vaatimus seuraavalle hallitukselle: Joustavampi perhevapaamalli

| 15.5.2018

Perhevapaamalli, perhevapaauudistus Palkansaajakeskusjärjestöt ja lapsi- ja perhejärjestöt vaativat perhevapaauudistuksen käynnistämistä seuraavalla hallituskaudella. Uudistus tulee kirjata osaksi hallitusohjelmaa ja... Lue lisää

Tiedote

STTK: Perhevapaauudistuksesta tuli farssi

| 9.2.2018

STTK on äärettömän pettynyt perhevapaauudistuksen kaatumiseen. – Tavoitteenamme oli perhevapaiden uudistamisessa työelämän tasa-arvon lisääminen, työn ja perheen yhteensovittaminen,... Lue lisää

Uutinen

Varhaiskasvatuksen pätevyysvaatimusten jäykistäminen voi heikentää palveluiden laatua

Riina Nousiainen | 6.2.2018

STTK pelkää, että muutos vaikeuttaisi tehtävien täyttämistä ja lisäisi sijaisten käyttöä. Hallitus lähetti tänään lausuntokierrokselle esityksensä uudeksi varhaiskasvatuslaiksi.... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Jyty: Perheystävällisiä asenteita edistettävä työpaikoilla

| 2.10.2017

Perhevapaiden uudistamistyön tavoitteena on oltava kummankin vanhemman tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua perhe-elämään. Naisten työmarkkina-asemaa on parannettava ja työn ja... Lue lisää