paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan yleensä työ- tai virkaehtosopimuksessa annettua oikeutta sopia joistain työ- tai virkaehtosopimuksessa mainituista asioista työpaikkakohtaisesti toisin. Kysymys voi olla esimerkiksi mahdollisuudesta sopia työpaikalla joustavista työaikajärjestelyistä työehtosopimuksessa määritellyissä puitteissa. Mikäli asiasta ei paikallisesti sovita toisin, noudatetaan työehtosopimuksen määräystä sellaisenaan.

Työ- ja virkaehtosopimukset antavat yhä enemmän mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työn vaativuuden arvioinnista sekä tulospalkkauksesta voidaan osittain sopia paikallisesti. Samoin osa työehtosopimuksissa sovituista palkankorotuksista on voitu jättää työpaikkatasolle sovittavaksi. Myös työlainsäädäntö, kuten työaika– ja vuosilomalaki tarjoavat paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet.

STTK:n mielestä paikallinen sopiminen ja sen edistäminen työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, on hyvä asia, kunhan edellytykset työpaikalla ovat kunnossa. Jotta sopiminen voi onnistua, työpaikalla on oltava luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä henkilöstön välillä. Paikallinen sopiminen työpaikkatasolla vaatii neuvottelutaitoja ja osapuolten mahdollisimman tasavertaista asemaa. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työ- ja virkaehtosopimusten että työlainsäädännön tuntemusta, jota löytyy liittojen luottamusmiehiltä ja muilta henkilöstön edustajilta.

Tiedote

Paikalliseen sopimiseen on tahtoa, ei riittävästi taitoa

| 21.5.2019

STTK:laisten jäsenliittojen henkilöstön edustajista joka kolmas kokee, että paikalliseen sopimiseen on työpaikalla riittävät edellytykset ja joka kolmas kokee,... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on solmittu paikallinen sopimus 24 tunnin työajasta.

| 8.5.2019

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on solmittu paikallinen sopimus 24 tunnin työajasta. Se kattaa pelastushenkilöstön Kuopiossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa ja Varkaudessa. Sopimuksella... Lue lisää

Tiedote

Yhteistoimintalain uudistaminen ja aito kolmikanta turvaavat työrauhaa

| 29.4.2019

STTK on esittänyt yhteistoimintalain kokonaisvaltaista uudistamista ja haluaa sen myös tulevaan hallitusohjelmaan.– Onnistuneella yt-lain uudistuksella voidaan merkittävästi vaikuttaa... Lue lisää

Uutinen

Luottamus ja yhteistyökyky ratkaisevat paikallisen sopimisen onnistumisen

| 17.4.2019

Yritysten välillä on suuria eroja paikalliseen sopimiseen liittyvissä asenteissa ja käytännöissä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Työterveyslaitoksen tutkimus.Paikallista... Lue lisää

Tiedote

Työllisyyden vahvistaminen tarvitsee kestävää politiikkaa ja toimivaa vuoropuhelua

| 8.4.2019

Tämä viikko päättyy eduskuntavaalipäivään. Suomi ja suomalainen työelämä ovat suurten muutosten äärellä. STTK:n hallitus on tyytyväinen siihen, että... Lue lisää

Tiedote

STTK: Sopimusjärjestelmää kehitettävä nykyjärjestelmän pohjalta, työehtojen vähimmäissuoja turvattava

| 16.3.2019

Yleissitovuudesta ja paikallisesta sopimisesta on viime vuosien aikana käyty kiivastakin keskustelua. On selvää, että sopimusjärjestelmää on kehitettävä vastaamaan... Lue lisää