paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan yleensä työ- tai virkaehtosopimuksessa annettua oikeutta sopia joistain työ- tai virkaehtosopimuksessa mainituista asioista työpaikkakohtaisesti toisin. Kysymys voi olla esimerkiksi mahdollisuudesta sopia työpaikalla joustavista työaikajärjestelyistä työehtosopimuksessa määritellyissä puitteissa. Mikäli asiasta ei paikallisesti sovita toisin, noudatetaan työehtosopimuksen määräystä sellaisenaan.

Työ- ja virkaehtosopimukset antavat yhä enemmän mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työn vaativuuden arvioinnista sekä tulospalkkauksesta voidaan osittain sopia paikallisesti. Samoin osa työehtosopimuksissa sovituista palkankorotuksista on voitu jättää työpaikkatasolle sovittavaksi. Myös työlainsäädäntö, kuten työaika– ja vuosilomalaki tarjoavat paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet.

STTK:n mielestä paikallinen sopiminen ja sen edistäminen työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, on hyvä asia, kunhan edellytykset työpaikalla ovat kunnossa. Jotta sopiminen voi onnistua, työpaikalla on oltava luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä henkilöstön välillä. Paikallinen sopiminen työpaikkatasolla vaatii neuvottelutaitoja ja osapuolten mahdollisimman tasavertaista asemaa. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työ- ja virkaehtosopimusten että työlainsäädännön tuntemusta, jota löytyy liittojen luottamusmiehiltä ja muilta henkilöstön edustajilta.

Tiedote

STTK: UPM:n irtisanominen kertoo, miksi luottamusmiehen asemaa on vahvistettava lainsäädännöllä

Minna Ahtiainen | 15.4.2021

Metsäyhtiö UPM on tänään irtisanonut Kaukaan sahan toimihenkilöitä edustavan luottamusmiehen. STTK:n edunvalvonnasta vastaava johtaja Minna Ahtiainen pitää tekoa poikkeuksellisen vakavana.–... Lue lisää

Tiedote

STTK: Teknologiateollisuuden ilmoitus yksi etappi matkalla yleissitovuuden purkamiseen

Antti Palola | 25.3.2021

Teknologiateollisuus ry:n ilmoitus hajauttaa työehtosopimusneuvottelut joko paikallisesti tai valtakunnallisesti sovittaviksi on STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä yksi etappi... Lue lisää

Blogi

Paikallisen sopimisen edellytykset kuntoon työpaikoilla

| 1.3.2021

Toimiva paikallinen sopiminen edellyttää, että työpaikalla on luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä koko henkilöstön välillä. Se... Lue lisää

Tiedote

STTK: Tietoa paikallisen sopimisen mahdollisuuksista tarvitaan lisää

| 1.3.2021

Työministeri Tuula Haatainen nimesi syksyllä 2020 varatuomari Jukka Ahtelan ja yhteistoiminta-asiamies Joel Salmisen selvittämään työehtosopimuksiin perustuvan paikallisen sopimisen... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Pron hallitus esittää aikalisää työ- ja elinkeinoministeriön paikallisen sopimisen työryhmän työhön

| 23.2.2021

Maan hallitus päätti syksyn 2020 budjettiriihessä teettää selvityksen toimenpiteistä, joilla paikallisen sopimisen edellytyksenä olevaa luottamusta ja neuvotteluosaamista vahvistettaisiin.... Lue lisää

Blogi

Paikallinen sopiminen heikentää työllisyyttä

Patrizio Lainà | 22.2.2021

Paikallisesta sopimisesta ei ole työllisyyden ihmelääkkeeksi. Tutkimuksellinen näyttö paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista jää usein laihaksi. Silloinkin kun yhteys löytyy,... Lue lisää