Paikallisesta sopimisesta ei ole työllisyyden ihmelääkkeeksi. Tutkimuksellinen näyttö paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista jää usein laihaksi. Silloinkin kun yhteys löytyy, paikallinen sopiminen pikemmin heikentää kuin lisää työllisyyttä.
Hallitus on linjannut kehittävänsä paikallista sopimista työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa ja antanut paikallisen sopimisen kehittämistä pohtivalle työryhmälle aikaa tehdä esityksiä maaliskuun alkuun mennessä.
Uunituoreessa Teollisuuden palkansaajien julkaisemassa tutkimuksessa Jonker-Hoffrén, Sippola ja Ojala perkaavat neljä myyttiä paikallisesta sopimisesta.
Ensin he kumoavat myytin, että keskitetty sopiminen olisi jäykkää. Toiseksi he kumoavat myytin, että paikallinen sopiminen parantaisi työllisyyttä. Kolmanneksi saa kyytiä myytti paikallisen sopimisen tuottavuutta nostavasta vaikutuksesta. Toisin kuin edelliset, neljäs myytti paikallisesta sopimisesta pitää paikkansa keinona kasvattaa työnantajien valtaa.
Suomen Yrittäjät ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat markkinoineet paikallista sopimista sen myönteisillä työllisyysvaikutuksilla. Suomen Yrittäjien kyselyn perusteella laaditun laskelman mukaan se toisi 15 000 työpaikkaa. Ikävä kyllä kyselytutkimusta ei voi pitää kovin luotettavana, sillä siinä ei ole selvitetty edes sitä, miten paikallinen sopiminen voisi mahdollisesti vähentää työllisyyttä.
Mitä hajautetumpi työmarkkinamalli, sitä alhaisempi työllisyys
Paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista on ollut vaikea löytää kunnollista tutkimuksellista näyttöä. Yleensä tutkimuksissa päädytään siihen, että paikallisen sopimisen vaikutuksista työllisyyteen ei pystytä sanomaan juuri mitään. Silloinkin kun jokin yhteys löytyy, työllisyyden kasvattamisen sijaan paikallinen sopiminen vaikuttaisi pikemmin heikentävän työllisyyttä. Näin on esimerkiksi OECD:n tutkimuksessa.
Työmarkkinamallin yhteys työllisyyteen suhteessa täysin hajautettuun malliin
Lähde: OECD Employment Outlook (2018)
Pääosin keskitetty ja heikosti koordinoitu työmarkkinamalli johtaa yli kolmen prosenttiyksikköä korkeampaan työllisyysasteeseen, mutta ei kuitenkaan täysin hajautettua työmarkkinamallia alhaisempaan työttömyyteen. Pääosin keskitetty ja koordinoitu työmarkkinamalli johtaa parhaisiin lopputulemiin. Työllisyysaste on lähes viisi prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömyysaste kaksi prosenttiyksikköä alhaisempi kuin täysin hajautetussa työmarkkinamallissa.
Järjestäytyneesti hajautettu ja koordinoitu työmarkkinamalli johtaa lähes yhtä hyvään työllisyyteen. Työllisyysaste on melkein viisi prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömyysaste prosentin alhaisempi kuin täysin hajautetussa työmarkkinamallissa.
Laajalti hajautettu työmarkkinamalli johtaa vielä kaksi prosenttiyksikköä korkeampaan työllisyysasteeseen, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi poikkeavaan työttömyysasteeseen suhteessa täysin hajautettuun työmarkkinamalliin.
Täysin hajautettua työmarkkinamallia ei ole kuviossa esitetty, koska kaikkia muita malleja verrataan siihen. Vertailun pohjalta voidaan kuitenkin päätellä, että täysin hajautettu malli tuottaa alhaisimman työllisyysasteen ja korkeimpien joukossa olevan työttömyysasteen.
Koordinaatio tärkeää työllisyyden kannalta
Taikasana hyvien työllisyystulemien taustalla ei olekaan keskitetty, hajautettu tai paikallinen, vaan koordinoitu. Ennen kaikkea koordinoidut työmarkkinamallit tuottavat parhaat tulokset työllisyyden kannalta. Keskitettykin malli pärjää hyvin. Huomionarvoista on sekin, etteivät koordinoitu ja keskitetty sulje toisiaan pois, vaan työmarkkinamalli voi perustua molempiin.
Paikallisen sopimisen lähtökohtana on jo määritelmänkin mukaan tarkoitus viedä työmarkkinamallia kohti hajautetumpaa ja heikommin koordinoitua sopimista. Vaikka osa työnantajista saattaa taloudellisesti hyötyä paikallisen sopimisen lisäämisestä (palkansaajien kustannuksella tai ilman), se ei kuitenkaan työllisyyttä nosta, vaan todennäköisesti heikentää.
Paikallista sopimisista voi ehkä perustella muutoin, mutta työllisyyden ihmelääkkeeksi siitä ei ole. Jos työllisyyttä oikeasti halutaan nostaa, työmarkkinoiden repimisen sijaan pitäisi rakentaa luottamusta ja kehittää koordinaatiota. Siitä hyötyisivät palkansaajat, työnantajat ja lopulta koko yhteiskunta.
Patrizio Lainà
STTK:n pääekonomisti