paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan yleensä työ- tai virkaehtosopimuksessa annettua oikeutta sopia joistain työ- tai virkaehtosopimuksessa mainituista asioista työpaikkakohtaisesti toisin. Kysymys voi olla esimerkiksi mahdollisuudesta sopia työpaikalla joustavista työaikajärjestelyistä työehtosopimuksessa määritellyissä puitteissa. Mikäli asiasta ei paikallisesti sovita toisin, noudatetaan työehtosopimuksen määräystä sellaisenaan.

Työ- ja virkaehtosopimukset antavat yhä enemmän mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työn vaativuuden arvioinnista sekä tulospalkkauksesta voidaan osittain sopia paikallisesti. Samoin osa työehtosopimuksissa sovituista palkankorotuksista on voitu jättää työpaikkatasolle sovittavaksi. Myös työlainsäädäntö, kuten työaika– ja vuosilomalaki tarjoavat paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet.

STTK:n mielestä paikallinen sopiminen ja sen edistäminen työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, on hyvä asia, kunhan edellytykset työpaikalla ovat kunnossa. Jotta sopiminen voi onnistua, työpaikalla on oltava luottamukselliset välit työnantajan ja henkilöstön edustajan sekä henkilöstön välillä. Paikallinen sopiminen työpaikkatasolla vaatii neuvottelutaitoja ja osapuolten mahdollisimman tasavertaista asemaa. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työ- ja virkaehtosopimusten että työlainsäädännön tuntemusta, jota löytyy liittojen luottamusmiehiltä ja muilta henkilöstön edustajilta.

Liittojen tiedotteet

Ammattiliitto Pron edustajisto: paikallisen sopimisen pitää parantaa työntekijöiden asemaa

| 16.11.2020

Ammattiliitto Pron edustajisto kannattaa paikallisen sopimisen edistämistä nykyisen hallitusohjelman mukaisesti, eli työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Pääministeri Sanna Marin... Lue lisää

Blogi

Yhteistoimintalain uudistuksella voidaan lisätä luottamusta ja käytännön edellytyksiä paikalliseen sopimiseen

| 11.9.2020

Yhteistoimintalain uudistusta on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä yli puolitoista vuotta. Lainvalmistelu on vaativaa ja pitkäjänteistä työtä. Etenkin silloin, kun... Lue lisää

Tiedote

SAK, Akava ja STTK: Paikallisen sopimisen laajentaminen ohi tes-järjestelmän kriisiyttäisi työmarkkinat

| 10.9.2020

Paikallisen sopimisen edistämisen suuntaviivoja on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä budjettiriihtä varten. Työryhmä on jäänyt erimieliseksi, sillä Elinkeinoelämän keskusliiton ja... Lue lisää

Blogi

Työpaikan menestys perustuu luottamukseen ja yhteistyöhön

Erkki Auvinen | 18.2.2020

Työpaikalla tarvitaan luottamusta ja yhdessä tekemistä. Ilman niitä on vaikea nostaa tuottavuutta ja kilpailukykyä. Tarve korostuu erityisesti muutos-... Lue lisää

Tiedote

Paikallisen sopimisen eteneminen käytännössä edellyttää yt-lain uudistuksen onnistumista

| 14.2.2020

 STTK suhtautuu myönteisesti työ- ja virkaehtosopimusten kautta etenevään paikalliseen sopimiseen. Käytännössä paikallinen sopiminen ei onnistu eikä etene, jos... Lue lisää

Tiedote

STTK: Paikallisen sopimisen lisääntyminen edellyttää yt-lain uudistamista ja työsuhdeturvan parantamista

| 9.1.2020

STTK pitää erittäin myönteisenä yhteistoimintalain uudistamisen kirjaamista hallitusohjelmaan. Ohjelmassa todetaan, että ”yhteistoimintaa koskeva lainsäädäntö uudistetaan rakenteellisesti ja sisällöllisesti... Lue lisää