
Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen määräaikaisen työsopimuksen tekemisen helpottamisesta – riskeistä piittaamatta.
– Hallituksen oman esityksen mukaan uudistuksella ei tutkimusten perusteella ole työllisyyttä parantavia vaikutuksia. Sen sijaan se lisää työelämän epävarmuutta, pätkätöitä sekä raskaussyrjinnän riskiä ja voi heikentää syntyvyyttä. On selvää, että uudistus on täysin ideologinen ja runnottu voimaan piittaamatta oikeustieteilijöiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä, STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo.
Muutoksen myötä määräaikainen työsopimus voidaan jatkossa sopia ilman perusteltua syytä enintään vuodeksi, jos kyseessä on ensimmäinen sopimus työntekijän ja työnantajan välillä tai jos edellisestä työsopimuksesta osapuolten välillä on kulunut vähintään viisi vuotta. Aiemmin määräaikaisuuteen on pitänyt aina olla perusteltu syy.
– Seuraavan eduskunnan on korjattava lakimuutos, Kirvesniemi vaatii.
Riski raskaus- ja perhevapaasyrjintään kasvaa ja työsuhteiden ketjuttaminen yhä mahdollista
Lakimuutoksen tavoite on madaltaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rekrytointikynnystä. Määräaikaisten työsopimusten sopiminen helpottuu kuitenkin sellaisillakin työpaikoilla, joissa esteitä rekrytoinnille ei ole. Julkisella sektorilla muutos ei lisää työpaikkoja, koska työsopimusten kestolla ei ole vaikutusta tiukkoihin henkilöstöbudjetteihin.
Hallituksen esityksessä arvioidaan, että työnantajat tulevat lakimuutoksen myötä sopimaan osan työsuhteista määräaikaisina vakituisen sijaan. Kun määräaikaisten työsuhteiden käyttö lisääntyy, kasvaa riski raskaus- ja perhevapaasyrjintään.
– Lakimuutos vie työelämän tasa-arvoa täysin väärään suuntaan. Määräaikaiset työsuhteet ovat yleisiä erityisesti nuorilla naisilla. Riskinä on, että raskaana olevien tai perhevapaalle jäävien työsopimuksia jätetään uusimatta vielä aiempaa enemmän, Kirvesniemi sanoo.
Sääntelyyn on tehty parannuksia työsuhteiden ketjuttamisen estämiseksi, mutta käytännössä työsuhteita on edelleen mahdollista ketjuttaa tilanteissa, joissa työnantajalla on tosiasiassa pysyvä työvoiman tarve.
Lisätietoja STTK:ssa: Else-Mai Kirvesniemi, puh. 050 346 0847