Julkisuudessa on käyty viime aikoina huolestunutta keskustelua nuorten miesten tilanteesta. Kelan johtaja Kirsi Varhila kysyi taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa mikä meidän nuoria miehiä vaivaa. Sama kysymys on noussut esiin myös STTK:n tuoreen ostovoimakatsauksen jälkeen.
Katsauksen mukaan alle 35-vuotiaiden tulot ovat jopa 10–15 prosenttia matalammat kuin ennen finanssikriisiä. Erityisen huolestuttavaa on, että 25–34-vuotiaiden miesten ja naisten tulokehitys on eriytynyt koronan jälkeen. Naisvaltaisilla sote-aloilla saavutetut palkankorotukset ovat kasvattaneet naisten tuloja, mutta samanikäisten miesten tulot ovat laskeneet suhteessa pandemiaa edeltäneeseen aikaan.
Erityisen huolestuttavaa on, että 25–34-vuotiaiden miesten ja naisten tulokehitys on eriytynyt koronan jälkeen.
Kyse ei kuitenkaan ole yhdestä ilmiöstä tai yhdestä syystä. Tulokehityksen heikkeneminen näyttää olevan usean samanaikaisen muutoksen seurausta.
Nuorten miesten työttömyys kasvaa
Yksi keskeinen selittävä tekijä on työttömyyden kehitys. STTK:n ostovoimakatsauksen mukaan 25–34-vuotiaiden miesten työttömyys on noussut viime vuosien aikana korkeammaksi kuin saman ikäisten naisten. Ero on noin kaksi prosenttiyksikköä.
Huolestuttavaa on myös pitkäaikaistyöttömyyden kehitys. STTK:n viime vuonna julkaistun policy briefin mukaan vähintään vuoden kestänyt työttömyys on kasvanut nuorten keskuudessa voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana. Pitkäaikaistyöttömistä nuorista jopa 60–80 prosenttia on miehiä.
Työttömyys heikentää ansioita suoraan, mutta pitkäaikainen työttömyys voi jättää jälkensä myös myöhempään työuraan. Siksi erityisesti nuorten miesten kasvava työttömyys on vakava signaali tulevasta tulokehityksestä.
Myös koulutuserot näkyvät palkoissa
Toinen keskeinen tekijä liittyy koulutukseen. Korkeakoulutus näkyy palkkatasossa, mutta voi myös suojata työttömyydeltä. Vuonna 2025 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin noin 35 prosenttia korkeammat kuin palkansaajilla keskimäärin.
Vuonna 2000 noin 13 prosenttia 30–34-vuotiaista naisista oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon.
Samaan aikaan miesten koulutustason kehitys on jäänyt jälkeen naisista. Vuonna 2000 noin 13 prosenttia 30–34-vuotiaista naisista oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Vuonna 2025 vastaava luku oli jo 20 prosenttia. Miehillä vastaava osuus nousi samana aikana vain 10 prosentista 13 prosenttiin.
Työmarkkinat vaativat jatkuvasti enemmän osaamista, mutta miesten koulutustason nousu ei ole pysynyt mukana samassa tahdissa kuin naisilla. Tämä näkyy väistämättä myös työllisyydessä ja ansiokehityksessä.
Tilanne ei korjaannu itsestään
Nuorten miesten heikko tulokehitys ei ole vain yksittäisen ryhmän ongelma. Se kertoo laajemmasta kehityksestä, jossa kasva työttömyys, pitkittyvät työttömyysjaksot ja koulutuserojen syveneminen kasaantuvat samoille ihmisille.
Kehityksen kääntäminen vaatii aktiivisia toimia. Suomessa on pikaisesti:
- uudistettava nuorisotakuu vastaamaan nykyisiä työmarkkinoita ja nuorten eriytyviä työllistymispolkuja.
- varmistettava, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon.
- parannettava toisen asteen koulutuksen laatua ja työllistävyyttä.
- lisättävä korkeakoulujen aloituspaikkoja ja nostettava korkeakoulutettujen osuutta ikäluokasta.
- edistettävä työllistämisen valtionyhtiön perustamista vaikeasti työllistyvien ryhmien tueksi.
- palautettava työn vastaanottamista kannustavat suojaosat.
Kysymys ei lopulta ole siitä, mikä nuoria miehiä vaivaa. Olennaisempaa on pohtia, miten yhteiskunta pystyy varmistamaan, että jokaisella nuorella on mahdollisuus kouluttautua, työllistyä ja rakentaa taloudellisesti turvallista tulevaisuutta. Jos tähän haasteeseen ei vastata ajoissa, riskinä on, että liian moni nuori jää pysyvästi työelämän ulkopuolelle.
Tom-Henrik Sirviö
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti.